Jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.


torstai 30. kesäkuuta 2011

Kesäilta Helsingissä

Kävimme eilen pitkästä aikaa hieman terassilla istuskelemassa, kun oli niin upea kesäinen päivä ja ilta. Kaikilla helsinkiläisillä tuntui olevan sama ajatus, sillä kaikki pikkuisenkaan aurinkoiset terassit olivat tupaten täynnä. Varjoisista nurkista sentään löytyi vielä tilaa.

Yksi terassi Kampissa.

Ihmiset olivat vähintään yhtä aurinkoisia kuin ilmakin, ja tunnelma oli kovin kansainvälinen. Oli mukava pitkästä aikaa nautiskella Helsingin tunnelmasta ja katsella terassilla istuvia ja ohi kulkevia ihmisiä. Kolme miestä, joilla on mukanaan sulismailat. Ovat varmaan käyneet pelaamassa ja poikenneet sitten yhdelle. Kyllästyneen näköinen tarjoilija, joka kantaa pöytiin jalkapallokentän kokoisia pizzoja ja jonka kirkkaanpunainen tukka on laitettu pikkutyttömäisille saparoille. Iloinen seurue, jonka pöytään tulee jatkuvasti lisää tuttuja ja jolla on mukanaan valtava määrä paperikasseja, joista pilkottaa lahjapaketteja. Mies, joka näyttää aurinkolaseissaan aivan BB-Saulilta, mutta ei taida kuitenkaan olla hän, koska on noin pitkä, eikä poikaystävä-Lambertiakaan näy missään. Hänet kyllä tunnistaisin varmasti. :-D Nainen, joka hivelee toisen naisen selkää, joka vastaavasti puristaa selänhivelijän takapuolta matkalla vessaan. Italialaisen näköinen nainen, jolla on vuokrapyörä ja joka ei tiedä, mihin pyöränsä pysäköisi. Suomalainen turistiperhe, jolla on neljä vilkasta lasta ja isällä kartta kädessä. Kuuluvat pohtivan, vieläkö jaksaisivat käydä Senaatintorilla. Pitkätukkainen nuorimies, joka kantaa tyhjiä pulloja täynnä olevia kasseja ja joka huojuu kummallisesti: humalassa vai muissa aineissa?

Hauska auto, josta myydään kahvia ja crepejä.

Matkustin pitkästä aikaa bussilla keskustaan, ja ihmettelin, onko Suomeen tullut poissaollessani joku uusi sääntö, miten bussissa pitää käyttäytyä. Ihmiset nimittäin kyydistä pois jäädessään joko heilauttivat kuskille kätensä kiitokseksi tai sitten huusivat kuskille kiitokset - jopa bussin takimmaiselta ovelta. Näin kohteliaita matkustajia en ole ennen nähnytkään! Tunsin itseni ihan törpöksi, kun luikin kyydistä vähin äänin.

Tyttö maalaamassa koivuja aitaan lähellä Kampin Narinkkatoria.

Paluumatkalla kerkesimme bussiin viime minuuteilla, ja päädyin istumaan puolinukuksissa istuvan miehen viereen. Pian mies havahtui sen verran, että hän kysyi, missä meinaan jäädä pois. Ukon silmät harittivat siihen malliin, että tajusin heti, mitä mies ajoi takaa: mies oli nauttinut alkoholipitoisia aineita sen verran, että uni tuli väkisinkin, ja hän pelkäsi ajavansa pysäkkinsä ohi. Mies itse kyllä selitti heränneensä aamulla viideltä ja edellisenä aamunakin puoli kuudelta, ja nukahtavansa sen takia hetkenä minä hyvänsä. Koska mies oli jäämässä samalla pysäkillä kuin minäkin, totesin, että voisin aivan hyvin herättää miehen, kun oltaisiin perillä. Niin mies veteli lahjakkaasti hirsiä koko matkan ajan, kunnes minä tökin hänet hereille ennen pysäkkiämme. Mies pelästyi herätystä niin, että muovipussi, joka oli roikkunut hänen sormessaan koko matkan ajan, romahti lattialle, ja kaljatölkit kierivät iloisesti esiin.

Etanoita Don Corleonessa. Herkkua!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Juhannustunnelmia

Juhannus on lempijuhlani, eikä vähiten siitä syystä, että silloin on kesä! Tykkään siitä, että juhannuksena ei tarvitse kykkiä sisätiloissa, kuten jouluna, ja tykkään myös juhannuksen perinteistä, kuten juhannuskokosta, vihtomisesta, grillaamisesta ja kukkien laittamisesta tyynyn alle. Siippa on minulla tietysti jo olemassa, mutta ainahan sitä saa uneksia kaikenlaista. :-) Kokko ei tosin ole kuulunut ohjelmaan vuosiin, vaikka joka juhannusaatto mielessä on ollutkin lähteä kokkoa katsomaan.

Vietin juhannusta perinteisesti perhepiirissä, vanhempieni luona Itä-Suomessa. Tänä vuonna juhlijoita oli tavallista vähemmän, sillä vävyt "juhlivat" juhannusta tahoillaan: toinen sairasti kotonaan harvinaisen ärhäkkää aikuisiän vesirokkoa ja toinen, intialainen työnarkomaanivävy, vietti juhannuksenkin töissä. Jälkimmäinen oli ehkä ihan tyytyväinen ainakin siihen, että säästyi tänä vuonna grillaamasta päänahkaansa. Eräänä juhanuksena grilli oli nimittäin aivan tuliterä, ja se sytytettiin ensimmäistä kertaa vasta juhannusaattona. Grillin pohjaan oli valuvaiheessa jäänyt ilmeisesti ilmakupla tai popkorni, joka sitten tulenlieskojen lämmössä räjähti. Intialainen vävypoika, joka sattui epäonnekseen seisomaan tapahtumahetkellä grillin lähellä, sai palavan kekäleen päähänsä. Muistona tapahtumasta on vävystä otettu valokuva, jossa hänellä on päänsä ympärillä märkä pyyhe ja kädessään mustaksi kärähtänyt makkara. Suomalainen juhannus on vertaansa vailla!

Makkara kuului tänäkin vuonna olennaisena osana juhannuksen viettoon.


Juhannusaattona oli aika tuulista ja vilakkaa, ja järvellä oli isoja vaahtopäitä, vaikka ne eivät kuvasta oikein näykään.


Sää oli kuitenkin sen verran aurinkoinen, että ulkona oleskelukin oli mahdollista. Onneksi ei sentään satanut! Hieman harmittaa kaikissa suomalaisissa ulkoilmajuhlissa ja -tapahtumissa se, että ne ovat aina epävakaisen kesäsään armoilla. Esimerkiksi festareilla olo on aika hirveää, jos vettä sataa kaksi päivää putkeen.

Saunavihdat maitokärryssä odottelemassa lähtöä rantasaunalle.

Vihtominen on saanut meillä ihan uuden ulottuvuuden, sillä siskontyttö lanseerasi yhtenä juhannuksena vihdalle uuden nimen, ja vihdasta tuli juhannuspiiska. Nyt vihdan toimintaperiaatekin on hieman muuttunut: vihdalla saa hakata tietysti myös itseään, mutta sillä on lupa läiskiä myös muita. Mikäs sen mukavampaa kuin istua juhannusaattona saunassa ja piiskata vierustoveria oikein sydämensä kyllyydestä. :-)


Juhannusaattoiltana näimme vastarannalla kummallisen valoilmiön: juhannuskokkohan se siellä! Vai peitteliköhän joku naapuri rikoksensa jälkiä polttelemalla vähän "kokkoa"...

Pientä kävelyäkin tuli harrastettua kaiken syömisen lomassa, ja koska mukana oli myös pieniä jalkoja, kävelylenkki oli vauhdiltaan juhannuspäivän fiiliksiin oikein sopiva. :-)


Ei ole tainnut ihan viime aikoina tullut liikuskeltua missään...

Kesän ihanuuksia. Ei onneksi sentään kyy!

Tuulikin oli juhannuspäivänä tyyntynyt sen verran, että pääsimme tekemään pienen veneretken.


Unikot tuskin kukkivat aina juhannuksena, mutta tämä äiskän ainokainen päätti "syntyä" juuri juhannusaattona.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kuka söi tortillat?

Sain maistaa parin päivän ajan pitkästä aikaa suomalaista mökkielämää, eikä metsän keskellä elely ollutkaan ihan niin pelottavaa ja tylsää kuin olin kuvitellut. Turvallisuuden tunne johtui varmasti suureksi osaksi siitä, että meillä oli hurjan pelottava ja tehokas vahtikoira, joka olisi antanut takuuvarmasti köniin kaikille tungettelijoille. :-)



Viikonlopun ohjelmaan kuului aika paljon ulkona oleskelua, mikä kuuluu kai kuvaan silloin, kun ollaan mökillä. Onneksi säät suosivat, sillä vasta poislähdön aamuna sataa tihuutteli ja oli aika kylmä. Muutoin oli mukavan lämmintä (ei kuitenkaan liian) ja enimmäkseen aika aurinkoistakin.

Syöminen on tietysti iso osa mökkeilyä, ja sitä tulikin harrastettua niin, että refluksivaivatkin alkoivat taas kiusata. Grillaaminen oli kivaa ja kun grillailee keskellä yötä, grillin ympärillä leijuva paksu savupilvi toimii samalla myös hyttyskarkottimena.

Kesäkeittiö.

Koska sää suosi, normaaleista mukavuuksista tinkiminen ei tuntunut kovinkaan vaikealta tai vastenmieliseltä vaan vain hauskan eksoottiselta. On ihan toista istua ovi auki huussissa ja ihailla samalla kaunista järvimaisemaa kuin tuijotella kotona kylpyhuoneen kaakeleita ja pesukonetta. Kun kaiken lisäksi huussissa on tarjolla tunnelmaan sopivaa kirjallisuutta, aika kuluu styrox-istuimella ihan huomaamatta. Minua miellytti erityisesti korkeakirjallinen teos nimeltä Huussikirja, josta pari otetta:

Pesunkestävä pääkaupunkilainen. "Kas tässä kunnon helsinkiläinen - hän kärsii aikaerosta ajettuaan metrolla päätepysäkille ja takaisin."

Viisi hyvää syytä olla intialainen.
2. "Vaatepulmat selviäisivät eri värisillä kangaskaistaleilla.":-D

Kesäyön mysteeri liittyi tortillapakettiin, joka oli unohtunut juhlijoilta (ööh... siis ketä ne oli?) tantereelle. Vaikka paketti oli täysin avaamaton, joku terävähampainen pieneläin oli haistanut meksikolaiset herkut ja järsinyt reiän pakettiin. Ja kun eläin oli päässyt tortillan makuun, se oli syönyt tiensä kaikkien kahdeksan tortillan läpi. Lopulta nelijalkainen ystävämme sai tortillasta itselleen makupalan, vaikka huomasikin lopulta, että tortilla toimii paljon paremmin frisbeenä kuin herkullisena aamiaisena.

Vaikka suomalaiset kesäyöt toisinaan hieman ärsyttävät valoisuudellaan, ne tarjoavat myös sellaisia värejä ja valoja, joita ei ehkä kovin monessa muussa paikassa maailmassa näe.




Koska oli niin ihana ilma, teimme pienen luontoretken, joka venähti lopulta paljon ennakoitua pidemmäksi - ja päättyi lähibaariin pizzalle. :-)






Viikonlopun aikana nähtiin myös hieman dramatiikkaa, sillä aurinkolasini kohtasivat väkivaltaisen lopun. Vielä mökille mennessäni minulla oli aurinkolasit, mutta mökille saapumisen jälkeen niitä ei enää näkynyt. Etsin kaikki paikat ja käskin koirankin etsiä niitä, mutta laseja ei vain löytynyt. Lopulta tulin siihen tulokseen, että lasit olivat jääneet lähikylän kioskille, jossa olimme käyneet melko pian saapumiseni jälkeen.

Tarkoituksenani oli käydä poislähtiessäni kyselemässä laseja kioskilta, mutta sitä ei loppujen lopuksi tarvinnutkaan tehdä. Ajeltuamme nimittäin jonkin matkaa mökkitietä huomasin tien varressa jotakin tutunnäköistä: siellä aurinkolasini - tai se, mitä niistä oli jäljellä - nököttivät mustikanvarpujen päällä! Toinen puoli laseista oli ehjä, mutta toinen puoli oli ihan raato. Pikkuhiljaa meille alkoi valjeta, mitä aurinkolaseille oli käynyt. Olin laittanut lasit auton katolle mökille tultuani, ja minulla oli tietenkin ollut aikomus ottaa ne katolta pois ennen liikenteeseen lähtöä. Lasit olivat kuitenkin unohtuneet auton katolle, ja sieltä ne sitten olivat lentäneet kaaressa tien viereen. Kioskilta palatessamme olen vielä itse sinetöinyt lasien kohtalon ajamalla niiden yli - kukaan muu ei ollut kyseistä mökkitietä käyttänyt, joten ainoa mahdollinen syyllinen löytyy peilistä. Kun kerroin ukkelille aurinkolasien kohtalosta, hän vain pyöritteli silmiään, mutta ymmärsi varmaan viimeinkin, miksi ostan aina vain kaikkein halvimpia aurinkolaseja. :-D

Lähtöaamuna sateli vettä, kurkku oli kipeä ja yöllä ilmestyneet hyttysenpuremat kutisivat. Ruoat oli syöty, juomat juotu ja kylmällä vedellä suoritettu aamupesu sai haikailemaan lämpimän suihkun perään. Oli siis aika lähteä kotiin. Mökkeily on ihan kivaa - kunhan sitä ei tarvitse harrastaa liian usein. :-)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Ja voittaja on...

Aamu alkoi poikkeuksellisesti kanien nimien hatustavedolla; onhan tänään se päivä, jolloin lupasin ilmoittaa arvonnan voittajan. Koska osallistujia oli sen verran vähän, päätin kirjoittaa arvontaan osallistuneiden nimet ihan vanhanaikaisesti lapuille ja laittaa laput hattuun (tässä tapauksessa kattilaan). Sieltä yhden nimilappusen sai onkia onnettarena toiminut ukkeli, joka toimi samalla myös arvonnan virallisena valvojana. Alun perin viralliseksi valvojaksi kaavailtu Aulis Gerlander von Bear oli estynyt saapumasta paikalle, koska hän oli syönyt lottopallon.

Ja tadaa - tämmöisen nimen mies kattilasta veti:

[Edit. 12.12.12. Tässä oli kuva voittajalipukkeesta, mutta onnistuin tuhoamaan osan blogini kuvista, enkä enää löytänyt kuvaa takaisin.]


Fanfaarit, hurraa-huudot ja onnittelut!
Kiitos myös kaikille osallistuneille!

Pikku Silppu, laitathan osoitetietosi sähköpostiini, niin voin laittaa palkinnon tulemaan sinulle. :-)

Huomenna meinaan tehdä jotakin poikkeuksellista ja lähteä mökille. En ole laisinkaan mökki-ihminen, ja siksi hieman jännittääkin, miten mahdan selviytyä siellä metsän keskellä, karhujen ja hirvien kurkkiessa ikkunoista sisään. Vaan kuka tietää, ehkä minustakin kuoriutuu pieni mökkeilijä!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kesä tuli, lumi suli

Aurinkoisten ja lämpöisten päivien jälkeen aito ja oikea suomalainen kesä alkoi vihdoinkin. Lämpötila on 12,5 astetta, sataa ja tuulee. Nauttikaamme kesästä!

Kesävaatetus - kunnossa.

- ja auringon puuttuessa myös sade-energialla.

Parkkipirkoille hieman aivojumppaa.

Meri - harmaa.

Taivas - harmaa.

Mattolaituri - tyhjä.

Uimaranta - tyhjä.

Ränni - hyvin pelaa.

Lätäkkö - iso.


Soutuvene - soutajat baarissa.

Purjeveneet - myynnissä.



Jäätelökiska - avataan taas toukokuussa 2012.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Havaintoja Suomesta


Näkymä viimeisenä Intian-iltana anoppilan parvekkeelta. Taivaanrannassa ukkosti ja salamoi, mikä enteili pian alkavaa monsuunia.

Päätin kuitenkin jatkaa kirjoittelua tähän samaan blogiin, vaikka fiksuinta olisi ehkä ollut aloittaa kokonaan uusi blogi Suomi-jutuille. Uuden blogin aloittaminen tyssäsi kai siihen, että pelkäsin, että kukaan ei löydäkään sinne... :-)

Ensimmäisinä päivinä Suomessa on purettu laukkuja, siivottu, pyykätty, käyty kaupoilla ja järjestelty asioita. Renkaatkin piti käydä vaihdattamassa melkein ensimmäiseksi. Meidän ukkelilla kun ei ole aikaa tämmöisiin asioihin, joten minä olen meidän autovastaava. Osaan tankata, tarkistaa öljyn määrän, käyttää auton pesulla ja etsiä ohjekirjasta, että mikä hemmetin varoitusvalo se tuokin on, mikä taas palaa :-D Hieman nolotti rapistella kesäkuisilla kaduilla nastarenkailla, kun ihmiset kulkivat hellemekoissaan ja kesäilme naamallaan. Onneksi ei sattunut yhtään poliisisetää kohdalle, koska muuten olisi saattanut olla vähän selittelemistä.

Hellemekoista puheen ollen, Hyderabadin sovinnaisen pukeutumiskulttuurin jälkeen oli kyllä pieni shokki joutua yhtäkkiä puolialastomien ihmisten keskelle! Naisia niin lyhyissä mekoissa, että takapuoli melkein vilkkuu, ja miehiä ilman paitaa, hyvin rakennettu keho kaiken kansan nähtävillä! Kyllä olisi intialaisilla sulattelemista kaikkien näiden säärien, paljaiden vatsojen ja kaula-aukkojen viidakossa.

Täytyy tunnustaa, että olin salaa mielessäni toivonut, että Suomessa minua odottelisi normaali suomalainen kesäsää (=viileys ja sateisuus), mutta onhan se kiva, että täälläkin saadaan nauttia kesästä. Eikä 25 astetta ole minusta edes vielä kuumakaan. Hieman huvitti, kun kaupassa eräs asiakas valitti kassalla myyjälle, että "teillä ei tuo ilmastointi taida oikein toimia" (kaupassa oli hieman lämmin, mutta ei missään nimessä kuuma). Myyjä totesi tähän lakonisesti, että kyllähän se toimii, mutta ihan oman mielensä mukaan: kesällä, kun ilmastointia tarvitsisi, se ei toimi, mutta talvella, kun sitä ei tarvitsisi, se puhaltaa niin, että hiukset pyörivät päässä.

Näkymä kotiparvekkeelta hetki sitten.

Kaupassa käynti on taas ollut mukavan yllätyksetöntä, kun kaupasta saa aina juuri sitä, mitä sieltä on lähtenyt hakemaankin. Kaiken lisäksi vihannekset ja hedelmät ovat niin täydellisen kauniita, että voisin ihastella niitä tuntikaupalla. Erityisesti banaanit ja tomaatit ovat niin virheettömiä, että en ole koskaan nähnyt Intiassa niin hienoja banaaneja ja tomaatteja! Intiassa banaanit ovat jo kaupassa sen näköisiä, että niillä on lätkitty kärpäsiä. On ihan omituista, että banaanit ovat niin huonolaatuisia maassa, jossa ne kasvavatkin! En ymmärrä.

Kauppa-asiointi on mennyt hieman uusiksi, koska miehellä todettiin äskettäin laktoosi-intoleranssi. Hän joutui sen takia elämään Intiassa maidottomalla ruokavaliolla, koska eihän siellä mitään laktoosittomia tuotteita ole. Täytyy kyllä sanoa, että Suomen laktoosittomien tuotteiden valikoima on aivan upea! Onkohan missään muualla maailmassa näin paljon erilaisia laktoosittomia tuotteita? Olin niin iloinen, kun mies sai vihdoinkin kauan kaipaamiaan jäätelöä ja suklaata. :-)

Intian lukuisten sähkökatkosten jälkeen tämä ilmoitus meidän alaovessamme aiheutti pientä huvittuneisuutta. Jos ihmiset joutuvat olemaan Suomessa puoli tuntia sähköttä, sitä varten tehtaillaan pahoittelulappunen hymyilevän jampan kuvan kera, ja käydään teippaamassa se oveen!

Paluu suomalaiseen arkeen on siis sujunut melko mukavasti, mutta yksi asia on aiheuttanut hieman päänsärkyä: nukkuminen. Minulla on aina vähän viirannut päästä siinä suhteessa, että en ole koskaan tykännyt valoisista kesäöistä. Minusta yöllä pitää olla pimeä! Varsinkin kun muutos tuli nyt niin dramaattisen äkkiä, yhdessä yössä, valoisuus on tuntunut tosi häiritsevältä. Ensimmäisenä iltana harrastimme ukkelin kanssa pientä askartelua ja teippailimme rullaverhon reunoja kiinni ikkunan karmeihin, jottei verhon raosta vilkkuisi yhtään valoa. Oli pakko samalla hieman hihitellä, kun homma tuntui itsestänikin niin naurettavalta.

Toinen haaste nukkumiselle on hiljaisuus. Kun ei ole mitään tasaista taustamölyä, kuten ilmastointilaite tai kattotuuletin, kaikki pienetkin äänet erottuvat tosi selvästi ja häiritsevästi. Jääkaappi murisee, hissi humisee, joku humalainen örveltää kadulla, sydän lyö. Meidän lähellä on pari baaria, ja varsinkin kesäöinä saamme kuunnella, kuinka iloliemiä nauttinut väki tallustelee kotia kohti monot vinossa ja volyymit kaakossa. Kerran jollakulla oli jopa kitara mukana, ja hän asettui neljän aikaan aamulla ikkunamme alle soittamaan pari biisiä. Hyvin se kyllä veti, että sinänsä ei kyllä ollut mitään valittamista. :-D

Olenkin suunnitellut puolivakavissani käyväni ostamassa jonkun rämisevän tuulettimen, ihan vain taustamusiikiksi. Epäilyttää vain, olisiko tuulettimesta sittenkään mitään apua, kun kaikki täällä myytävät tuulettimet ovat kuitenkin jotain markkinoiden hiljaisimpia malleja. Mitähän myyjä mahtaisi ajatella, jos menisin kyselemään äänekkäintä tuuletinta, joka heiltä löytyy: "ihan sama, viilentääkö tuuletin vai ei; kunhan siitä vain lähtee kova ääni!" Olisi pitänyt tuoda Intiasta mukanani tuuletin, niin olisi ollut toivoa enemmästä metelistä.

Sanomalehti tuppaa jäämään aamuisin lukematta, kun se on täynnä pelkkiä tylsiä uutisia. Tämänkin aamun jännittävin uutinen oli se, että liekehtivä auto törmäili ilman kuskia Joutsassa. Suomi on kyllä melkoinen lintukoto, ja hyvä niin.

P.S. Arvontaan ehtii vielä hyvin osallistua! Luvassa on kiva palkinto. :-)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Yksi lukija palkitaan :-)

Olen palaamassa huomenissa jälleen Suomeen, ja olen todennäköisesti myös jäämässä sinne pidemmäksi aikaa. Intia kuuluu siis taas tällä hetkellä taakse jääneeseen elämään, ja vaikka on ollut hetkiä, että Intia on tuntunut paskimmalta paikalta maailmassa, tuntuu taas vähän haikealta lähteä pois. Suomeen on ihana päästä, mutta silti tulen jollakin tapaa kaipaamaan tätä kiihkeää, epäloogista ja anarkistista maata, joka välillä ärsyttää ja välillä huvittaa mutta joka aina jaksaa ihmetyttää.

Tämän blogin kohtalokin on vielä ihan avoin, sillä en oikein tiedä, mitä tekisin. Toisaalta tahtoisin pitää tämän blogin Intia-aiheisena, jolloin olisi kaksi vaihtoehtoa: jättää blogi tauolle odottelemaan Intiaan paluuta tai jatkaa Intia-aiheisten juttujen kirjoittelua Suomesta käsin. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että Suomessa Intia-juttujen kirjoitteluni tuppaa aina tyrehtymään jostakin syystä. Kai se johtuu siitä, että en mitenkään erityisesti "fanita" Intiaa. Suomessa se on minulle vain yksi maa muiden joukossa. :-)

Toisaalta tekisi mieli hirveästi jatkaa kirjoittelua muuallekin kuin ruokablogiin; ennen kaikkea siksi, että blogi innostaa minua valokuvaamaan. Jos ei ole mitään muuta paikkaa, mihin voisin valokuvani laittaa (paitsi ne kaikki lukuisat Temp-tiedostot!), valokuvaaminenkin tahtoo jäädä. Yksi mahdollisuus olisi tietysti aloittaa uusi blogi, johon kirjoittelisin arkielämän juttuja Suomesta - tai mitä ikinä lienee - mutta tuntuu vähän hullulta ajatukselta aloittaa vielä kolmaskin blogi.

Tässä vaiheessa tekee kuitenkin mieli kiittää kaikkia ihania lukijoita, jotka ovat joskus blogiini eksyneet, ja kiitokseni olen ajatellut antaa pienen arvonnan muodossa. Palkinnoksi voittaja saa yllätyspaketin, joka sisältää tuliaisia Intiasta. :-)

Arvontaan voivat osallistua kaikki halukkaat, ja osallistuminen onnistuu jättämällä osallistumisilmoitus kommenttilaatikkoon. Jos haluat osallistua anonyymina, laitathan mukaan jonkinlaisen nimimerkin, jottei tulisi sekaannuksia, jos sattuu olemaan useampi anonyymi-osallistuja. Osallistumisaika alkaa NYT ja päättyy kesäkuun 14:nnen päivän päätyttyä. Voittajan nimen paljastan seuraavana päivänä, eli kesäkuun 15. päivä, ellei mitään katastrofaalista satu.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Viikonlopun touhuja

Lauantaiaamuna kaupunkiin mennessämme piti vähän hieraista silmiä, sillä yön aikana läheisen päätien varteen oli ilmestynyt jotakin kummallista.


Vinossa sojottavan valotolpan juurella oli kaksi isoa ja pari pienempää rengasta sekä iso kasa metallia. Piti oikein mennä tarkastelemaan lähemmin, mistä oli kyse.


Traktorihan se siinä taisi olla - tai siis entinen sellainen. Ilmeisesti traktorin kuljettaja oli menettänyt ajokkinsa hallinnan kovassa vauhdissa, ja lopputulos onkin nähtävissä kuvasta. Ihmettelen vain, miten kovaa tratori on mahtanut kulkea, kun se on mennyt noin tuusan nuuskaksi.


Taivas oli koko viikonlopun jotenkin poikkeuksellisen sininen. Tuli mieleen sellainen syksyinen suomalainen taivas, vaikka ilma ei ollutkaan mitenkään syksyisen raikas.


Pyörin taas yhdessä vanhassa kaupunginosassa, ja jotenkin kummassa löysin itseni siellä kangaskaupasta. Kauppa mainosti itseään sillä, että se on erikoistunut koulupukuihin, ja minun oli päästävä näkemään, miltä sellainen kauppa näyttää sisältä. :-) Ihan tavallinen kangaskauppa se kuitenkin vain oli, mutta monet äidit lapsineen olivat hakemassa koulupukuja; shortsin näköisiä housuja ja paitoja.

Koulujen kesälomat ovat ihan pian ohitse, ja koulun alku näkyy kaupoissa monin tavoin. Kaupat ovat täynnä "Back to school" -kylttejä, ja tarjolla on koulureppua joka lähtöön, kaikenvärisiä eväslaatikoita ja juomapulloja, vaaleanpunaisia karvaisia Barbie-penaaleja, kotelopenaaleja, kynätelineitä, koululenkkareita ja koulupöytiä.

Kävin myös erikoisessa tehtaanmyymälässä, joka olikin harvinaisen kaoottinen paikka. Vielä kummallisempi paikka oli kaupan hervottoman suuri parkkihalli, jossa ei ollut kuin muutama hassu auto. Minua melkein pelotti hiippailla siellä. Parkkihalli oli täynnä kaikenlaista rakennusromua, ja rakennusjäte toimi myös ilmeisen hyvänä makuualustana. Rakennusromun päällä nimittäin makasi ukkoja nukkumassa, ja yksi jopa kuorsasi niin, että koko halli tärisi.


Lauantaina pyrimme lounaalle lempiravintolaamme Chutneysiin, mutta koska oli viikonloppu, ravintola oli tavalliseen tapaan ääriään myöten täynnä. Jonoihin on kuitenkin ravintolassa varauduttu, sillä ravintolan sisäänkäynnin luona on odotushuone, jossa ihmiset voivat ottaa jonotusnumeron ja istua odottamassa vuoroaan.

Jono jatkui ulos asti.

Tympääntyneen näköistä porukkaa.

Me emme jaksaneet odottaa 25 minuuttia, joten jatkoimme matkaamme toisaalle.

Ja tulihan sitä ruokaa vihdoinkin. Näyttää olevan taas vatsakin kunnossa, kun intialaiset soossitkin maistuvat. :-/


Ruuhkassa bongasin skootteria ajavan tädin, joka näytti minusta hauskalta. Intialaiselta.

Inorbit Mallin yläkerrassa oli meneillään ehkä suurin luomutapahtuma ikinä. Siellä oli kokonainen yksi näyttelypöytä.



No oli siellä pitkä rivi valokuviakin, jotka esittelivät kyseisen firman toimintaa.


Samaiseen ostoskeskukseen oli avattu upouusi ravintola: Intian ensimmäinen Täysin Pimeä Ravintola. Ravintolassa siis syödään pilkkopimeässä, ja tarjolla olisi neljän ruokalajin yllätysmenyy. Saattaisi pikkuisen jännittää, että mitähän siinä lautasella on.

Sunnuntaina saimme vieraaksemme sukulaistytön USA:sta ja hänen kiinalaisen ystävänsä, jotka olivat Intian-kierroksella. Nyt oli vuorossa Hyderabad. Kiinalainen tyttö kertoi, kuinka intialaiset koko ajan halusivat tehdä tuttavuutta hänen kanssaan: lapset juoksivat hänen perässään ja aikuiset halusivat valokuvata häntä. Ei tarvitse olla näköjään edes vaalea eurooppalainen ollakseen intialaisten mielestä kiinnostava!

Kiersimme kaupunkia koko päivän, ja yksi käymistämme paikoista oli mango-show, joka järjestetään vuosittain mangosesongin aikaan. Näytteillä oli eri mangolajikkeita, ja myynnissä oli paljon erilaisia mangosta valmistettuja tuotteita ja vähän muutakin. Kävin Hyderabadin mango-showssa jo vuonna 2009, ja show oli silloin paljon isompi ja näyttelykin kesti pidemmän aikaa. Kuvia tuosta visiitistä voi käydä katsomassa täältä. En tiedä, oliko lama puraissut, vai mikä oli syynä siihen, että show oli nyt paljon vaatimattomampi ja näyttelykin kesti vain kolme päivää. Näyttelypaikkanakin oli tänä vuonna joku rupuinen pallokenttä, kun se aiemmin oli hieno näyttelyhalli.



Erityisenä teemana näytti tänä vuonna olevan Hyderabadin taistelu muovijätettä vastaan, sillä kaikkialla oli "No plastic zone" -kylttejä. Huvittavinta oli, että suurella osalla ihmisistä kuitenkin oli muovipussi kädessään.


Yhdessä kojussa myytiin juuttikasseja ja puuvillakasseja, joissa kehotettiin välttämään muovipussien käyttöä.


Ostin kojusta muutaman kassin, ja jutustelin huvikseni myyjäukkojen kanssa vähäisellä telugullani. Takanani sattui seisomaan paikallisen uutiskanavan toimittaja kameraryhmänsä kanssa, ja toimittaja lähestyi minua sanomalla, että hän on mediasta ja että hän haluaisi haastatella minua. Minä karkasin nauraen paikalta puolustautuen sillä, että olen niin ujo, että en halua telkkariin.

Kävin kiertämässä mangokojut tyttöjen kanssa, ja sinä aikana tv-toimittaja oli jo kerennyt hieman rupatella mieheni kanssa ja antaa tälle käyntikorttinsa. Toimittaja olisi halunnut kuulemma haastatella minua siksi, että hän oli tekemässä dokumenttia telugun kielestä, jonka taito on katoamassa monelta telugunkieliseltä, jotka asuvat ulkomailla. Englanti on valtaamassa alaa muutenkin. Toimittaja olisi kai halunnut käyttää minua jonkinlaisena kannusteena: puhukaa telugua, kun jopa ulkomaalainenkin osaa sitä!

Mukanamme ollut sukulaistyttö oli hyvä esimerkki äidinkielen katoamisesta. Hän on asunut USA:ssa koko ikänsä, ja hän kyllä ymmärtää telugua, mutta ei osaa puhua sitä, vaikka hänen vanhempansa ovatkin täysin telugunkielisiä. Intialaisten isovanhempien kanssa kommunikointikin oli hyvin vaikeaa. Tyttö tietenkin osaisi puhua telugua, jos vain olisi halunnut oppia sitä, mutta hän tuntui häpeävän omaa kieltään. Hän myönsikin, ettei ollut koskaan halunnut oppia telugua, koska se kuulosti hänestä niin rumalta. Aika surullista, että oma äidinkieli päätetään tieten tahtoen unohtaa.

Vaikka en toimittajalle haastattelua antanutkaan, kuvausryhmä kuitenkin kuvasi meitä, joten kai me ainakin joihinkin uutisiin päädyimme. Toivottavasti ei kuitenkaan mihinkään poliisi-tv:hen. :-)

Näyttelyssä oli esitteillä reilut 200 mangolajiketta, mikä oli aika paljon, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten.


Hetkinen. Kuvasinkohan minä hedelmiä vai myyjiä? :-O

No oli siellä niitä hedelmiäkin.


Poislähtiessä ihmettelin, eikä televisiokanavilla ole muuta tekemistä kuin olla kuvaamassa mangoshowssa, sillä paikalla näytti olevan kaikkien paikallisten televisiokanavien kuvausautot. (Kuvassa on vain osa niistä.)

Sunnuntailounastamme säesti oikein bändikin.

Välillä soi halleluujat ja välillä Bon Jovi.

Nuudeliannoksia tilauksesta.


Murto-osa mun jälkkäristä.

Tämän jälkeen onkin hyvä siteerata taas äitiäni: "nälkäinen ei tiedä, kuinka kylläinen kärsii".