Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


maanantai 23. tammikuuta 2012

Ovisilmä

Ihmettelin alkuun anoppilan ulko-oven viereiseen ikkunalasiin raaputettua aukkoa, jonka päälle on lätkäisty jonkinlainen tarra. En tajunnut ollenkaan, miksi appivanhemmat eivät olleet peittäneet reikää jollakin - reiästähän pystyy näkemään suoraan sisään, jos laittaa silmänsä siihen kiinni.


Käydessämme alakerrassa asuvan perheen luona huomasin, että heidänkin lasissaan oli samanlainen reikä. Se tosin oli tehty paljon huolellisemmin, sillä reikä oli ihan säntillisen pyöreä eikä mikään huolimaton raaputus. Jokin tarkoitus reiällä täytyy siis olla, koska muillakin on semmoinen!

Jonkin ajan kuluttua, paikallista elämänmenoa seurailtuani, ymmärsin: reikähän on intialainen versio ovisilmästä! Eihän ovisilmän tarvitse välttämättä olla ovessa, eikä sen tarvitse olla olemassa pelkästään siksi, että siitä tiirailtaisiin käytävässä liikuskelevia. Kun meillä Suomessa ovisilmä on sitä varten, että siitä voi kyttäillä asunnosta ulos, täällä ovisilmä näyttää olevan sitä varten, että siitä voi katsella asunnosta sisään. Kun anoppi esimerkiksi tulee ulkoa jostakin, hän soittaa ensiksi ovikelloa, minkä jälkeen hänellä on heti silmä reiässä kiinni, jotta hän näkee, mitä sisällä oikein tapahtuu.

Miksei kukaan tule avaamaan mulle ovea?

Jos olen jäänyt asuntoon yksin, ja menen avaamaan ovea anopille, hänen kotiinpaluunsa huvittaa minua aina suunnattomasti: ensin ovelta kuuluu kolkutus, sitten ovikellon soitto, ja siinä vaiheessa kun ehdin olohuoneeseen, lasin takana näkyykin jo anopin tumma hahmo - naama lasissa kiinni. Smiley

11 kommenttia:

  1. Voi miten kätevä, myös varkaille. :-)

    VastaaPoista
  2. Ei voi olla totta!!! Hihii!!! Siellä on kyllä vaikka mitä hassua. Niin naurattaa kun ajattelen sitä sinun anoppia nenä lasissa kiinni. Hihii! :)

    VastaaPoista
  3. Allu, ihan samaa minäkin ajattelin!

    Laura, hihii, ja kaikista huvittavinta on se, että minäkin olen alkanut tiirailemaan tuosta reiästä sisään, kun tulen jostain. :-)

    VastaaPoista
  4. He he,miten hauska reikä! Ja ajattelin vähän kuin Allu lukiessani tuosta;D Minusta on kiva nähdä asuntoja joten varmaan olisin teidän talossa joka kerroksessa tiirailemassa;D

    VastaaPoista
  5. Yaelian, hihii, eipä tullut mieleenkään, että joku saattaisi tiirailla reiästä ihan huvikseenkin. ;-) Pitäisiköhän lähteä pienelle kierrokselle tutkimaan, mitä muissa kodeissa tähän aikaan tehdään. :-)

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti! ja kuvia pitää ottaa joka asunnosta! :) Hih!

    VastaaPoista
  7. Laura, hih, no nyt loppui meikäläisen vapaa-ajan ongelmat. :-D

    VastaaPoista
  8. "Kun meillä Suomessa ovisilmä on sitä varten, että siitä voi kyttäillä asunnosta ulos, täällä ovisilmä näyttää olevan sitä varten, että siitä voi katsella asunnosta sisään!"

    :X Tähän on vaikea sanoa mitään. Millainen onkaan intialaisten ajatuksenjuoksu, sitä usein itseltäni kyselen kun blogiasi lueskelen :D

    VastaaPoista
  9. Taika, hehe, sitä samaa minäkin ihmettelen, harva se päivä! Olenkin jo vähän niin kuin luovuttanut ja lopettanut ihmettelemisen, kun en pysty ymmärtämään näitä intialaisten aivoituksia kumminkaan. :-D

    VastaaPoista
  10. Heehehe, huvittavinta on että sohva on aseteltu just silleen sopivasti tyrkylle ettei uteliaiden tarvitse turhaan kurkkia. Vaikka kai se reikä on kaksipuolinen, että näkee uloskin kuka naapureissa käy..

    VastaaPoista
  11. Sirokko, juu, kyllä reiästä uloskin näkee. :-) Toistaiseksi olen sentään saanut vielä hillittyä itseni, etten ole mennyt kurkkimaan reiästä, kun olen kuullut, että joku kolistelee naapurin ovella. :-D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3