Jos jokin esine tuottaa sinulle iloa, pidä se. Jos ei, piilota se kaappiin.


torstai 29. maaliskuuta 2012

Nähdään taas

Lähden käväisemään Suomessa, ja koska minulla ei ole siellä nettiä, tämä blogi viettelee varmaan aika lailla hiljaiseloa jonkin aikaa.

Mukavaa kevään ja kesän odotusta kaikille. Smiley

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Puuvillaa, palmuviiniä ja synttärikakkua

Kävimme ugadina vierailulla ukkelin yhden ystävän kotikaupungissa Karimnagarissa, noin 200 kilometrin päässä Hyderabadista. Ajomatkoihin kului kolme tuntia suuntaansa, joten retkeen kului koko päivä. Ihmiset olivat kyläpaikassa ihania, näkymät mielenkiintoisia ja ruoka hyvää, joten uusi vuosi alkoi oikein mukavasti. On kyllä myönnettävä, että kuuden tunnin ajaminen keskinkertaisilla teillä veti voimat sen verran finaaliin, että päästyämme takaisin Hyderabadiin suorastaan hoipertelin autosta ulos. Onneksi jatkoimme ugadin juhlimista anoppilassa, joten ei sentään tarvinnut laittaa ruokaa, kun saimme istua anopin valmiiseen pöytään. Smiley

Maisemat matkan varrella olivat enimmäkseen aika masentavia, koska kaikkialla oli niin kuivaa.

Tietä tehtiin nelikaistaiseksi, ja osa tiestä oli jo valmistunut. Uudella tieosuudella ajettaessa matka sujuikin oikein joutuisasti mutta kuoppaisilla osuuksilla sitten sitäkin hitaammin.

Matkan varrella näin ensimmäistä kertaa elämässäni puuvillapeltoja. En ollut koskaan aiemmin ajatellut, miten puuvilla kasvaa, saati sitten nähnyt sitä omin silmin. Nyt minulle selvisi, että puuvilla kasvaa matalana, puskamaisena kasvina, johon tulee parin kuukauden päästä kylvämisestä kukkia. Kukat aukeavat, vaihtavat väriään ja lopulta kuihtuvat ja putoavat maahan. Kukat jättävät jälkeensä vihreät siemenkodat, jotka sisältävät siemeniä ja valkoisia kuituisia siemenhahtuvia. Hahtuvat kasvavat ja laajenevat kuuman auringon alla ja niitä ympäröivä siemenkota muuttuu vihreästä ruskeaksi. Lopulta siemenkota avautuu ja valkoinen pumpuli tupsahtaa ulos maailmaan.


Ihanan pehmeää pumpulia.

Maisemat olivat matkan varrella pääasiassa kuivia, mutta jokien läheisyydessä, jossa maaperä oli kosteampaa, maisemat muuttuivat kuin taikaiskusta vihreiksi.

Palmuja ja riisipeltoja.

Silta joen yli. Joki on niin kuiva, että vettä näkyy vain kaukana horisontissa.

Sillan läheisyydessä näimme paikallisia alkoholiyrittäjiä, jotka myivät itse keräämäänsä palmuviiniä tien varressa. Palmuviiniä saadaan niin, että kerääjät kiipeävät korkealle palmuun. Siellä he tekevät puuhun viillon, ja laittavat viillon alle astian, johon palmupuun mahla valutetaan. Puun mahla ei sinällään sisällä alkoholia, vaan se alkaa käydä jouduttuaan kosketuksiin hapen kanssa. Muutama tunti mahlan keräämisen jälkeen mahla on käynyt miedoksi palmuviiniksi, mutta jos sen antaa käydä pidempään, viinistä tulee voimakkaamman makuista.

Palmuviini (toddy, Etelä-Intiassa myös kallu) näyttää aika lailla maidolta. Myyntipisteissä viiniä kaadettiin saviruukuista pulloon, ja minunkin olisi tehnyt hirveästi mieli ostaa kokeeksi vähän palmuviiniä. Jotenkin minulla oli kuitenkin sellainen tunne, että oli viisaampaa jättää palmuviinit ostamatta. Smiley

Karimnagarissa kävimme katsomassa Lower Manair -patoa, joka oli kyllä upea rakennelma.

Järvimaisematkin olivat kauniita.

Minulla on kuvassa otsassa punainen täplä (bottu tai bindi), joita näkee intialaisillakin. En yleensä käytä otsassani mitään koristeita, mutta aina jossakin yhteydessä joku haluaa laittaa minulle punaisen kumkum-jauhetäplän. Nyt kyläpaikkamme äiti halusi laittaa minulle ja ukkelille täplät otsaan eräänlaiseksi siunaukseksi, koska kävimme kyseisessä kodissa ensimmäistä kertaa. Koska en yleensä laita otsaani mitään koristeita, sen harvan kerran, kun joku otsaani jauhetäplän laittaa, unohdan koristeen olemassaolon heti. Seuraavassa käänteessä raavin otsaani, hieron naamaani tai jotain muuta vastaavaa, ja täplä leviää epämääräiseksi sotkuksi. Smiley

Padonvartijan koppi, johon joku on käynyt raapustamassa hienon puumerkkinsä.

Tänään olemme juhlineet syntymäpäivääni aika leppoisasti, kuten näin vanhemmalla iällä kuuluukin. Smiley Intialaisiin synttäriperinteisiin kuuluu uuden vaatekerran ostaminen, joten suuntasimme ukkelin kanssa aamupäivällä vaatekaupoille. Koska minä ja ukkeli olemme täysin erilaisia shoppailijoita - ukkeli tekee ostoksensa viidessä minuutissa, ja minä saatan juosta kaupoilla neljä viisi tuntia ilman, että löydän mitään ostettavaa - päätin, että riittäisi, jos löytäisimme yhdenkin vaatekappaleen ilman, että jommallakummalla menee hermot. (Yksi paita löytyi jo toisesta kaupasta, ja olimme ukkelin kanssa puheväleissä vielä kauppareissun jälkeenkin. Smiley)

Anoppi oli laittanut meille herkkulounaan, vaikka yleensä synttärisankarin pitäisi tarjota päivällinen kaikille. (Nyt alkaa kyllä vaikuttaa ihan siltä, että me olemme jatkuvasti anoppilassa syömässä, hihii.) Ennen lounaalle menoa koukkasimme kakkukaupan kautta, koska pitihän minun päästä syntymäpäiväkakkua leikkaamaan.

Nyt lähti kuola valumaan.

En halunnut mitään kermakakkua, vaan halusin kunnon suklaakakun, vaikka näin jälkeenpäin joku hedelmäkakku olisi ollut ehkä parempi vaihtoehto. Kakun päälle sai toivomansa kirjoituksen, ja kakun mukana tuli myös muovinen kakkulapio, jonka kylkeen oli teipattu yksi kynttilä.

Chocolate chip cake - kunnon kakku eikä mikään töräys.

Yksi pieni kynttilä, eikä se perhana meinaa sammua millään!

Mitäs te muut meinasitte syödä? Smiley

Ahmaisin kakkua kaksi isoa palaa (muut söivät vain yhden pienen, hihii), ja sen jälkeen minulla olikin sekä suklaa- että kakkukiintiö täynnä.

Illalla olikin sitten taas hyvä lähteä lenkille! Smiley

torstai 22. maaliskuuta 2012

Vuoden viimeiset valitukset

Tänään on hindukalenterin mukaan vuoden viimeinen päivä, ja huomenna juhlitaankin sitten uutta vuotta eli ugadia, josta olen kirjoitellut aiemmin täällä. En ole vielä ihan varma, miten me juhlistamme ugadia, mutta jotain kivaa on ehkä suunnitteilla. Smiley

Lämpötilat nousivat viikonvaihteessa uusiin huippulukemiin ja ovat sen jälkeen myös pysyneet siellä.

Lämpötiloja eiliseltä.
Kokkaussessio nosti sisälämpötilaa muutamalla asteella.

Tällainen kuumuus rasittaa minua ja tekee minusta natisevan akan, joka tuntuu löytävän valittamista vähän kaikesta. En haluaisi olla mikään mörmö, joka istuu sohvan nurkassa hikoilemassa ja valittamassa, vaan olisin paljon mieluummin hyväntuulinen ja aurinkoinen immeinen. Välillä yritän oikein pakottaa itseni paremmalle tuulelle ajattelemalla kaikkea hauskaa ja myönteistä, mutta paskat se mitään auttaa. Kohta on taas naama nurpallaan ja suu käy kuin heinäladon ovi.

Arjen toiminnoistakin tulee tällaisessa kuumuudessa rasittavia, eikä esimerkiksi ruoanlaitto voisi vähempää kiinnostaa. Syön mieluummin kolme päivää vanhaa ruokaa kuin teen jotakin uutta. Juokseminenkin on aika hikistä puuhaa, ja yhtenä iltana, kun tulin lenkiltä, oikein pelästyin, kun katsoin itseäni peilistä: naamani oli niin punainen, että en ollut edes tiennyt sen voivan olla niin punainen. Mitähän intialaiset koskaan-hikoilemattomat naapurit tästä näystä ajattelisivat? Smiley

Tykkään käydä lenkillä iltaisin auringon laskettua, vaikka aikainen aamu ennen auringonnousua olisi huomattavasti parempi ajankohta, koska silloin on vielä edes vähän viileämpää. Kuuden aikaan aamulla on vain 25 astetta, kun illalla auringon laskiessa asteita on vielä 33. Intialaisetkin käyvät kävelyllä nimenomaan aamusta - jotkut ihan hulluun aikaan, jo ennen viittä! Vuodesta 2009 lähtien (kolme vuotta, joo) olen suunnitellut kokeilevani, miltä aikainen suoraan sängystä -juoksulenkki tuntuisi, ja viime viikolla sain vihdoinkin suunnitelmani toteutettua ja itseni ennen kuutta lenkille!

Tulihan sitäkin kokeiltua. Olin lähtiessäni vielä niin tokkurassa, että meinasin ajaa parkkipaikalla yhtä tolppaa päin. Juoksukin oli sellaista eteenpäin raahautumista, että olisin tarvinnut perämoottorin. Ei siis auta kuin lenkkeillä illalla, oli miten kuuma tahansa. Vali vali.

Vielä viikko sitten olin sitä mieltä, että selviäisin Intian kesästä ilman ilmastointia - pelkkä tuuletin riittäisi makuuhuoneessakin. Nyt on jo vähän toinen ääni kellossa. Yhtenä iltanakin nukahdin kuumuudesta huolimatta melko pian, mutta heräsin puoli kahden aikaan - yltä päältä hiestä märkänä. Vedin hiukseni niskasta ylös töttörölle ja kävin viilentymässä parvekkeen ovella pelkissä alushousuissani (liikaa tietoa?). Toivottavasti naapuritalon ikkunassa ei ollut samaan aikaan muita unettomia. Olisi tehnyt kovasti mieli kokeilla parvekkeella nukkumista, mutta enhän minä voi siellä nukkua, kun siellä on niitä liskoja, jotka saattavat vaikka syödä minut. Aamulla minusta on sitten pelkkä raato jäljellä ja liskoilla vatsat pulleina.

Ukkeli keksi helpottaa oloaan sillä, että hän kävi kastelemassa t-paitansa, ja veti märän paidan päälleen. Minun piti tietenkin heti kopioida ukkelin idea, ja kävin kastelemassa ohuen pyyhkeen, jonka vedin yläruumiini peitoksi. Voi miten ihanasti se viilensikään! Sain nukuttua pyyhkeen avulla pari tuntia, mutta sitten heräsin siihen, että kattotuuletin oli kuivattanut pyyhkeen, ja pyyhe olisi pitänyt käydä kastelemassa uudestaan. En jaksanut.

Nyt nämä yölliset taistelut on toivottavasti taisteltu ja viuhahtelut viuhahdeltu, sillä makuuhuoneeseen pitäisi tulla tänään ilmastointi. Itse ilmastointilaitteet tuotiin eilen, ja nyt odotellaan enää asennusta. Voi kun saisimme nukkua ensi yönä pitkästä aikaa viileässä!

Vettäkin pitäisi kuumalla muistaa juoda, mutta jatkuva veden lipittely on minusta suhteellisen rasittavaa hommaa, ja siksi veden juonti tuppaa aina unohtumaan. Meillä tulee toisesta keittiön hanasta juomakelpoista vettä, ja toisesta hanasta tulee jotain-muuta-vettä. (Ei siis kuten Suomessa, että toisesta hanasta tulee kylmää ja toisesta lämmintä vettä.) Olen käyttänyt hanasta tulevaa juomavettä kahvinkeittoon ja ruoanlaittoon, mutta raakana emme ole sitä koskaan juoneet. Viime viikolla ukkeli kuitenkin päätti, että hänpä rupeaa juomaan nyt hanavettä, jotta tottuisi Intian bakteerikantaan. Minua hanavesi ei yhtään houkutellut, koska olin aivan varma, että siinä on kuitenkin joku putkista tuleva sivumaku. Jos vedessä on yhtään sivumakua, en saa alas sitäkään vähää, mitä normaalisti saisin.

Ukkeli se totutteli bakteerikantaan - reilun vuorokauden ajan. Sen jälkeen hänelle nousi kova kuume, ja hänen vatsansa tuli kipeäksi. Lääkärireissuhan siitä lopulta seurasi. Sitä ennen potilasta hoidettiin muun muassa kookosvedellä, joka on hyvin ravinteikasta ja suosittua janojuomaa varsinkin kesäkuumalla.

Vihreitä kookoksia myydään katujen varsilla, ja kookosten sisällä olevan veden voi juoda joko paikan päällä kadun varressa tai sitten kookokset voi viedä kotiin.

Takeaway-kookokset sidotaan narulla nippuun, jotta ne olisi helpompi kantaa kotiin. Myyjä ei myöskään tee niihin reikää, vaan niistä leikataan vain pala päistä pois, ja reiän saa kaivertaa itse vasta sitten kotona.

Ukkelin vaiva meni lopulta ohitse itsekseen, mutta yleislääkäri lähetti ukkelin varmuuden vuoksi kuitenkin vielä sisätautilääkärille yhteen lääkärikeskukseen, jossa olemme käyneet ennenkin. Minun on aina tehnyt mieli kaivaa kamera siellä esiin, koska siellä olisi minusta niin paljon mielenkiintoista valokuvattavaa. En kuitenkaan uskalla, koska joku potilas saattaisi hurjistua: toiset kärsivät täällä vakavista sairauksista, ja sinä turisti tulet tänne valokuvailemaan!

Yksi kuva oli kuitenkin ihan pakko hätälaukaista.

Keskuksessa ei siis tehdä sikiön sukupuolitutkimuksia, mikä oli tehty kaikille hyvin selväksi, sillä näitä kylttejä oli paljon. (Intian lasten sukupuolijakauman vääristymisestä olen kirjoitellut aiemmin täällä.)

Nyt kun olen tässä valitellut vähän kaikesta, loppuun pitää lisätä yksi erittäin iloinen asia: meidän talossamme on täysi varasähköjärjestelmä, mikä tarkoittaa sitä, että sähkökatkokset eivät häiritse elämäämme juuri lainkaan. Näin kesällä sähköstä on siitäkin pulaa, ja sitä joudutaan säännöstelemään sähkökatkosten avulla. Kotitalouksista sähköt katkaistaan tyypillisimmin parin tunnin ajaksi päivässä (maaseudulla jopa kuuden tai kahdeksan tunnin ajaksi), ja esimerkiksi anoppilassa sähkökatkos on ihan totaalinen: edes hissi ei kulje.

Edellisessä talossa, jossa asuimme, varageneraattori tuotti sähkön hissiin ja yleisten tilojen valoihin, mutta ei sisälle huoneistoihin. Se puolestaan tarkoitti sitä, että sähkökatkosten aikana oltiin muun muassa ilman valoja, tuuletinta, ilmastointia, kahvinkeitintä, mikroa, televisiota ja nettiä. Siellä tuli luettua joskus kirjojakin. Smiley Tässä talossa varajärjestelmä kattaa kuitenkin kaiken: kun sähkökatkos tulee, generaattori alkaa käydä, ja noin puolen minuutin päästä sähköä alkaa taas tulla. Jee!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Liukuportaat eli liukuvat portaat

Ei ole mikään salaisuus, että liukuportaiden käyttö tuottaa intialaisille - erityisesti vanhemman sukupolven edustajille - joskus hieman vaikeuksia: he seisovat liukuportaiden alapäässä tuijottamassa ylöspäin rullaavia portaita mutta eivät uskalla hypätä kyytiin. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan erityisesti naisilla tuntuu olevan ongelmia liukuportaiden käytön kanssa. En tiedä, pelkäävätkö naiset sarinliepeidensä takertuvan portaisiin, vai onko heidän ongelmanaan tähdätä jalka oikeaan kohtaan eli portaan keskelle.

Kerrankin näin yhdessä ostoskeskuksessa kolme vanhempaa rouvashenkilöä, jotka seisoivat portaiden alapäässä hihitellen ja toisistaan kiinni pidellen: kuka uskaltaa hypätä ensimmäisenä kyytiin. Kovin kauan ei ole siitäkään, kun anoppi ei suostunut käyttämään liukuportaita ollenkaan, vaan hänen piti käyttää aina hissiä. Jos hissiä tai tavallisia portaita ei ollut, ylöspäin tai alaspäin ei yksinkertaisesti voinut mennä. Nyt anoppi jo kuitenkin ajelee liukuportailla kuin vanha tekijä. Smiley

Liukuportaiden käyttövaikeudet on huomattu laajemmaltikin: Inorbit-ostoskeskukseen on laitettu liukuportaiden luokse ohjekyltit, joista liukuportaiden käyttöä voi käydä opiskelemassa. Sitten kun tuntuu siltä, että homma alkaa olla hallussa, voi siirtyä teoriasta käytäntöön ja lähteä ajelemaan.



Tärkeitä turvallisuusvarotoimenpiteitä liukuportaiden käyttöä varten
  • Pidä lapsesi kädestä kiinni. Älä anna lasten ja iäkkäiden ihmisten ajaa liukuportailla.
  • Älä anna lasten leikkiä liukuportaissa tai niiden lähistöllä.
  • Käytä hissiä, jos jalkasi ovat epävakaat tai jos käytät kävelykeppiä, kävelytelinettä tai kainalosauvoja.
  • Älä kuljeta liukuportaissa lastenrattaita, ostoskärryjä tai isoja paketteja.
  • Ennen kuin astut liukuportaille, varmista portaiden kulkusuunta. Älä matkusta takaperin.
  • Jos käytät kaksiteholaseja, pysähdy hetkeksi ja tarkenna katseesi portaisiin, ennen kuin astut kyytiin.
  • Älä matkusta paljasjalkaisin. Ole varovainen käyttäessäsi pehmeitä jalkineita.
  • Varmista, että kengännauhasi ovat kunnolla kiinni.
  • Pidä vaatteet kaukana portaista ja portaiden reunoista.
  • Älä nojaile kaidehihnaan äläkä istu portailla.
  • Seiso suorassa ja katso eteenpäin. Älä taivuttele itseäsi sivuille äläkä juokse liukuportaissa.
Tästä videosta voi vielä käydä näkemässä, kuinka vaikeaa se voi oikeasti olla. Smiley

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Mitähän tuolla tapahtuu?

Olin menossa yhtenä päivänä kauppaan, kun näin, että erään kahvilan eteen oli kerääntynyt hirveästi ihmisiä. Ihmiset olivat nousseet kaistoja erottavan korokkeen päälle paksuksi muuriksi tuijottamaan kahvilaan päin. Liikenne takkuili ja torvet soivat, kun tien sivuun pysäköidyt autot ja moottoripyörät tukkivat tien. Nekin, jotka ajoivat vain ohi, pahensivat ruuhkaa sillä, että he jäivät matelemaan ja tuijottamaan uteliaina kahvilan suuntaan.

Kun Intiassa viettää tarpeeksi kauan aikaa, huomaa omaksuneensa itselleen intialaisia piirteitä - sellaisiakin, joita ei välttämättä itselleen haluaisi. Uteliaisuus on juuri tämmöinen piirre. Normaalisti muiden tekemiset eivät minua paljon kiinnosta, mutta viime aikoina olen huomannut, että minulla on hirveä halu tunkea nenäni joka paikkaan. Jos kadulta kuuluu jotakin poikkeuksellista, minun täytyy heti rynnätä parvekkeelle katsomaan, mistä ääni tulee. Jos naapurin pappa seisoo pihalla valkoisessa lungissaan ja sohii kävelykepillään puun oksia, minun pitää tietenkin olla aitiopaikalla todistamassa tätä poikkeuksellista tapahtumaa. Jos naapuriasunnon ovi on auki, minun pitää töllistellä ohikulkiessani sisään ja skannata kaikki ovelle näkyvä. Jos näen jossakin ihmispaljouden, jonka keskellä ilmiselvästi tapahtuu jotakin, minun on välttämättä päästävä näkemään, mitä siellä tapahtuu. Jos en saa sitä tietää, minusta tuntuu kuin minulta riistettäisiin yksi ihmisen perusoikeuksista.

Kun siis näin nämä kaikki kahvilan suuntaan tuijottelevat ihmiset, uteliaisuus sai minusta yliotteen ihan automaattisesti. Huomasin pysäköiväni autoa kadun varteen, ennen kuin ehdin edes ajatella mitään. Pakko saada tietää, mitä katsomista siellä oikein oli!

Mitäpä muutakaan siellä tehtiin kuin filmattiin elokuvaa! Elokuvat ovat intialaisille elämää suurempi asia, ja elokuvatähdet ovat melkein jumalan kaltaisia olentoja. Kiinnostus elokuvien tekoa ja näyttelijöitä kohtaan on niin valtaisaa, että koko muu elämä pysähtyy siksi ajaksi, jos pääsee tarkkailemaan elokuvan tekoa. Mikä kiire minullakaan sinne kauppaan on; kyllähän se kauppa siellä odottelee.😊

Minusta näytti ihan siltä, että kuvauspaikan päätähtenä pyöri telugunäyttelijä Siddharth (ruutupaitainen herra, kolmas vasemmalta), jonka viimeisin elokuva Love Failure on saanut hyvän vastaanoton. En ole kovin hyvä tunnistamaan intialaisia näyttelijöitä, mutta Siddharthan tunnistin siksi, että juuri tässä muutama viikko sitten tiedotin ukkelillekin, kun näin Siddharthan kuvan lehdessä, että Siddharth on minusta aika komea.

Aikani filmauksia katseltuani totesin, että eiköhän tämä ole nähty. Nyt voin jatkaa matkaani rauhallisin mielin.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Epäjoogi avautuu

Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että minulla ei todellakaan ole mitään joogaa tai joogaa harrastavia vastaan, päinvastoin. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat nousta kukonlaulun aikaan ja ensi töikseen vääntää itsensä kunnon mutkalle, kun itselleni kaikenlainen aamuliikunta (kahvinkeitintä kohti suuntautuvaa harppomista lukuun ottamatta) näyttää olevan täysin mahdotonta. En ole kuitenkaan itse ollut koskaan kiinnostunut joogasta, koska minusta se ei ole edes mitään urheilua. Tosin en ole kokeillutkaan joogaa kuin vain muutaman kerran - pari kertaa kotona ja kerran ukkelin taata-papan kanssa - ja noiden muutaman kerran perusteella olen tullut siihen tulokseen, että jooga on tappavan tylsää ja tehotonta ja että siinä samassa ajassa juoksisi jo kunnon lenkin. Minusta liikunnan pitää olla nopeatempoista ja/tai sellaista, että se myös tuntuu jossakin. Juokseminen, kuntopyöräily, sulkapallo, painojen nostelu ja sen semmoiset ovat siis minusta järkeviä lajeja, mutta kävely, venyttely, hyötyliikunta ja jooga - ei, ei, ei!

Toisaalta olen kuitenkin aina tuntenut pientä uteliaisuutta joogaa kohtaan. Minua on hirveästi kiinnostanut tietää, mikä ihme joogassa viehättää ihmisiä niin, että se saa monet suomalaisetkin tulemaan Intiaan ihan vain sen takia. Ihan kuin täällä ei olisi parempaakin tekemistä! Minä ainakin keksin sata ja viisitoista parempaa syytä tulla Intiaan (tai yhtä lailla pysyä poissa täältä, hehe) kuin jooga.

Holipäivän naapuritapaamisessa kuulin naapureiltani, että talomme katolla annetaan joogatunteja, kuutena päivänä viikossa, tunnin ajan kerrallaan. Naapurit houkuttelivat minuakin mukaan kokeilemaan: voisin käydä parilla tunnilla kokeilemassa, ja jos en tykkäisi joogasta, voisin aina lopettaa. Minusta tuntui, että jos joogatunteja annetaan niinkin lähellä kotia, että ei tarvitsisi kuin nousta yhden kerroksen raput ylös, niin kyllä hemmetissä minun pitäisi ainakin kokeilla joogaa. Olisi synti ja häpeä, jos en käyttäisi tällaista tilaisuutta hyväkseni!

Viime viikon perjantaina menin sitten ensimmäiselle joogatunnilleni. Joogahuoneeseen päästyäni totesin heti ensimmäiseksi, että minulla oli taas ihan vääränlaiset vaatteet päällä, ainakin intialaisesta näkövinkkelistä katsottuna. Intialaisilla naapureilla oli pitkät kurtat (tunikan tapaiset löysät paidat) ja pussittavat housut, kun minä painelin joogahuoneeseen ihonmyötäisissä juoksuvaatteissani. En kuitenkaan antanut asian häiritä. Joogaopettaja oli vanhemmanpuoleinen ukkeli, ja voi miten tykästyinkin häneen heti ensi silmäyksellä! Hän oli niin nauravan ja leppoisan oloinen ukkeli, että halusin heti jäädä joogaamaan hänen opastuksellaan!

Joogatunti käynnistyi, enkä ollutkaan ihan niin pihalla kuin olin olettanut, sillä aika monet liikeet olivat muista jumpista tuttuja. Ilmeisesti joogaliikkeitä käytetään venyttely- ja lämmittelyliikkeinä muissakin jumppamuodoissa. Ensimmäinen ongelma tuli kuitenkin eteeni aika pian. Kyseinen ongelmahan ei ollut minulle mikään ongelma, mutta intialaiset naiset olivat kauhistuneita: sinähän hikoilet! Olen muutenkin aika kova hikoilemaan eikä se, että joogahuone sijaitsee katolla suorassa auringonpaisteessa, ainakaan yhtään vähennä hikoiluani. Kaiken lisäksi joogatunti on vasta aamupäivällä, kymmenestä yhteentoista, ja siihen aikaan päivästä on jo aika kuuma. Ideaalitapauksessahan joogaa pitäisi harjoitella aikaisin aamulla ja tyhjällä vatsalla.

Vieressäni ollut alakerran naapuri oli ihan kauhistunut, kun minulta alkoi valua hikeä päästä. "Miten sinä hikoilet noin paljon; minä en hikoile koskaan, vaikka tekisin mitä!" Hän tuntui luulevan, että olen kohta vähintäänkin kanttuvei, koska hikoilin. Minä pelkästään innostuin hikoilusta, koska sehän todistaa minusta vain sen, että liikunta on tehokasta. En minäkään sängyssä makoillessa hikoile. En tiedä, hikoilevatko intialaiset luonnostaan vähemmän, vai johtuiko naapurien hikoilemattomuus siitä, että heti kun alettiin tehdä vaativampia liikkeitä, he jäivät lattialle "rentoutumaan". Jos joku hikipisara meinasikin heidän päästään ulos tunkea, se kuivattiin puolisalaa kurtan helmaan (minä näin!).

Kahden ensimmäisen joogatunnin jälkeen minulla oli sama ongelma, joka minulle oli tullut niiden muutaman kerran jälkeen, kun olin yrittänyt meditoida: minulla oli aivan hirveä päänsärky. Kun kysyin päänsärystä opettajalta, hän epäili, että se saattoi johtua siitä, että jännitin niskalihaksiani liikkeiden aikana. Joogahan sisältää aika paljon pään taaksepäin taivutuksia, jollaisiin en ole tottunut ollenkaan. Päänsärky saattoi opettajan mukaan johtua myös hengityksen pidättämisestä tai jostakin muusta hengitykseen liittyvästä ongelmasta, ja olisin itsekin taipuvainen uskomaan jälkimmäiseen, koska päänsäryt ovat tulleet myös meditointiyrityksissä, joissa ei ole mitään pään taivutuksia. Opettaja neuvoi minua jatkossa hengittelemään omaan luonnolliseen tahtiini ja keskittymään aluksi pelkästään liikkeiden tekniseen puoleen. Voisin ottaa hengitysrytmin mukaan liikkeisiin sitten myöhemmin

Olin joogatunnille mennessäni päättänyt osallistua tuntiin ilman ennakkoluuloja ja avoimin mielin: en tyrmäisi joogaa, ennen kuin olisin ihan oikeasti edes yrittänyt. Vaikka ensimmäisinä päivinä sainkin joogasta päänsäryn, minulla oli joogatunneilla ihan uudenlainen hyvänolontunne. Olin tuntien jälkeen niin innostunut, että en muista, milloin olisin viimeksi ollut niin innostunut jostakin. Ehkä jooga tuotti minulle niin paljon iloa siksi, että sain kerrankin oikein luvan kanssa tehdä jotakin oikein hitaasti ja keskittymällä. Paikoilleen rauhoittuminen - siis niin, että mielikin rauhoittuu - oli minulle ihan uutta, mutta se tuntui hirmuisen hyvältä: ihan kuin olisin aina jollakin tapaa kaivannut pientä pysähtymistä, mutta en oikein olisi koskaan uskaltanut kokeilla. Joogan aikana tunsin olevani jotenkin kokonaisvaltaisesti läsnä juuri siinä hetkessä - ihan toisella tavalla kuin esimerkiksi juoksulenkin aikana. Kokemuksen teki entistäkin mukavammaksi se, että saatoin liikkeitä tehdessäni katsella ikkunasta viereiselle kukkulalle tai siniselle taivaalle ja nauttia ulkoa käyvästä tuulenhenkäyksestä.

Kahden kokeilukerran jälkeen ei siis käynyt mielessäkään, että lopettaisin tunneilla käymisen. Kahden ensimmäisen kerran jälkeen yritin myös pitää niskalihakseni rentoina liikkeitä tehdessäni ja hengitellä omaan vapaaseen tahtiini, ja voilà - päänsärkyä ei enää tullut! Sen verran hyvin kuitenkin itseni tunnen, että ei sitä taas tiedä, vaikka innostukseni lopahtaisi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, hihii.

En tiedä, miten joogatunnit yleensä etenevät, mutta tämän opettajan tunnit tuntuvat noudattavan sellaista rytmiä, että ensin lämmitellään, sitten tehdään asanoita eli jooga-asentoja ja lopuksi rentoudutaan. Hengitysharjoituksiakin olemme tehneet, mutta ne tuntuvat minusta edelleenkin epäkiinnostavilta ja jopa hieman vastenmielisiltä. En ole varmaankaan vielä oikein sisäistänyt hengityksen tärkeyttä joogassa. Kaikkein hauskinta minusta onkin asanoiden tekeminen. Jotkut asanat tuntuvat helpoilta, ja jotkut taas eivät tunnu onnistuvan millään. On aika mielenkiintoista, miten jo muutaman joogakerran jälkeen oppii tuntemaan kehonsa paremmin ja huomaamaan, missä kohtaa kroppa on tiukka ja missä taas venyvyys ja liikkuvuus on hyvä. Omalla kohdallani lonkan seudun tiukkuus näyttäisi olevan yksi suurimmista ongelmista.

Tässä on mun tavoite.

Lootusasentokin on mulle vielä ihan mahdoton.

Keskusteltuani opettajan ja naapureiden kanssa joogasta minua alkoi oikein hävettää, miten vähän olin joogasta tiennyt ja miten heikoin perustein olin sen tuominnut. Yksi suurimmista yllätyksistä oli se, että jooga on ainoa liikunnan muoto, joka tekee niin kokonaisvaltaisesti hyvää myös sisäelimille, sillä jooga hieroo sisäelimiä ja poistaa kehosta haitallisia aineita. Samalla jooga tekee sisäelimistä vastustuskykyisempiä, joten jooga edistää terveyttä todella kokonaisvaltaisesti. Sisäelinten hierontaa tehostetaan lausumalla om-tavua, mikä tuntuu minusta edelleenkin vähän hassulta. Mantrat eivät tunnu muutenkaan sopivan minun suuhuni, ja aina siinä vaiheessa, kun mantrat astuvat kuvioihin mukaan, minun tekee mieli ottaa jalat alleni.

Olin myös yllättynyt kuullessani, että joogan liikunnallinen puoli ei ollut alun perin joogassa mitenkään keskeinen, vaan jooga oli tieteenlaji, joka auttoi ihmistä itsetutkiskelun avulla löytämään oman sisimpänsä. Yhä edelleenkin henkinen (ei kuitenkaan mitenkään uskonnollinen) aspekti on joogassa tärkeä, vaikka erityisesti länsimaissa joogan liikunnallinen puoli on ylikorostunut. Opettajakin hieman kritisoi sitä, miten kauas jooga on ajautunut alkuperäisestä merkityksestään.

Joogan perusajatuksena on tasapaino kaikilla elämän alueilla, ja siinä sitä työmaata minulle riittääkin, sillä olen kaikessa oikea ääripäiden ihminen! Ukkeli luonnehtiikin minua määritelmällä atiwṛsti anaawṛsti, joka tarkoittaa sellaista ihmistä, joka ei osaa tehdä mitään kohtuudella. Puhuessamme opettajan kanssa ruoasta tulin maininneeksi hänelle hirveän makeanhimoni - saatan syödä yhdeltä istumalta 300 gramman suklaarasian, eikä tunnu missään. (Tuota en sentään opettajalle kertonut, mutta paljastettakoon se nyt tässä, hihii. Suklaarasian jälkeen onkin sitten taas asiaa sinne juoksulenkille. ) Opettaja kertoi, että joogan oppeja voi hyödyntää makeanhimoonkin. Tasapainoa voi yrittää etsiä esimerkiksi niin, että ottaa vain pienen palan makeaa, laittaa sen kielelle ja antaa sen sulaa hitaasti. Kun oikein keskittyy tuohon yhteen suupalaan ja kuuntelee kehoaan, huomaa, että pienikin määrä makeaa riittää makeanhimon tyydyttämiseen. Jos lappaa makeaa (tai mitä muuta tahansa) suuhunsa hirveitä määriä ja nopeaa tahtia, ei tunnista, missä kohtaa tarve tuli tyydytettyä. Eiväthän nämä asiat mitään rakettitiedettä ole, mutta niin kovin vaikeita toteuttaa käytännössä...

Nyt olen käynyt joogatunneilla viikon, ja olen tykännyt jokaisesta tunnista kovasti. Jo näinkin lyhyessä ajassa olen huomannut, miten joissakin liikkeissä on tapahtunut edistystä, mikä tuo tietysti aika mukavasti lisämotivaatiota joogaamiseen.

Esimerkiksi tuo kuvassa oleva kameliasento ei onnistunut aiemmin ollenkaan, mutta eilen se vihdoinkin onnistui!

Minulle jooga merkitsee ainakin tällä hetkellä ehkä lähinnä sellaista rauhoittumista tunnin ajaksi, sillä minään liikuntana en joogaa pidä. Intialaiset naapurit käyvät joogatunnilla mielessään laihtuminen ja kiinteytyminen, mutta ei joogasta minusta kyllä miksikään laihdutuskeinoksi ole, ainakaan ilman muuta lisäliikuntaa ja kevyttä ruokavaliota. Mutta ehkä jooga antaa eri ihmisille erilaisia asioita - ja hyvä niin.

Kaikki kuvat: yogajournal.com.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Parvekekyttäilyä

Kun asuimme tammikuussa anoppilassa, yksi mielipuuhistani oli tarkkailla kadun tapahtumia parvekkeelta. Erityisesti minua kiinnostivat kadulla liikkuvat kauppiaat, jotka kauppasivat milloin mitäkin. Kauppiaita liikkui kadulla runsain mitoin joka päivä, varsinkin aamupäivisin, ja minusta oli hassua, että esimerkiksi vihanneksia ei tarvinnut välttämättä lähteä ostamaan ollenkaan kaupasta, kun ne tuotiin parvekkeen alle. Kadulla kulkiessaan myyjät huutelivat, mitä tuotetta he kauppasivat, jotta ihmiset tietäisivät heidän olevan lähistöllä ja tulisivat ostoksille. Olin aiemminkin kuullut tämmöisten kaupustelijoiden olemassaolosta, mutta en ollut koskaan asunut sellaisella alueella, jossa olisin nähnyt heitä ihan livenä. Siksi heidän tarkkailunsa oli minusta niin kovin hauskaa puuhaa. Smiley

Myyjillä oli aivan oma nuottinsa, sellainen natiseva yksitoikkoinen äänenpaino, jota ei voi oikein kuvailla mitenkään. Usein huudosta ei saanut mitään selvää, ja silloin piti sännätä parvekkeelle katsomaan, liikkuiko kadulla esimerkiksi herneiden myyjä, koska juuri sellaista nyt kaivattaisiin. Jos myynnissä oleva tuote näytti kiinnostavalta, tuotteen hinnan saattoi vielä varmistaa kotoa käsin - tietenkin huutamalla parvekkeelta alas kadulle. Jos hintakin tuntui sopivalta, tarvitsi vain ottaa kukkaro käteen ja kipaista alas kadulle.

Aika monet kauppiaat liikkuivat polkupyörällä.
Myynnissä lehtivihanneksia ja sen semmoisia.

Toiset liikkuivat kärryn kanssa.
Tomaatteja, sipuleita, munakoisoja ja perunaa.

Siivousvälineitä(kö).


Riisimyyjä oli laittanut hinnan hauskasti näkyviin niin, että se näkyi ylös parvekkeillekin. Riisimyyjän tunnisti siitä, että hän kilkutti aina kulkiessaan kelloa huutelemisen sijaan.

Sapota-hedelmiä.
Puistossa ollut nainen tuli kadulle ostoksille.

Paperinkerääjämies.

Jos liikkuvia kauppiaita ei oteta lukuun, anoppilan kadulla oli muuten aika hiljaista (toisin kuin meidän kadullamme, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, hihii), mutta kyllä siellä joskus jotain muutakin näkyi.

Läheisen koulun oppilaat ilmeisesti välitunnilla.


Esimerkki intialaisesta autonpesusta: ämpäriin laitetaan hieman vettä, rätti käytetään ämpärissä ja sitten aletaan jynssätä. Kokonaisen auton pesuun menee vettä ehkä viidestä kymmeneen litraan, mikä on aivan loistava juttu, sillä täällä on jo nyt huutava pula vedestä, vaikka kesä on vasta aluillaan. Helpotusta vesipulaan on luvassa vasta kesäkuussa, kun sadekausi alkaa.

Tankkiauto tuo asukkaille juomavettä.

Vedestä valui kadullekin sen verran, että ainakin yksi koira sai sammutettua janonsa.

Meidän kadullamme ei katumyyjiä näe, mutta täällä onkin paljon mielenkiintoisempaa katseltavaa, josta ehkä myöhemmin lisää. Smiley