Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


torstai 31. tammikuuta 2013

Hylätty

Autiotalot ovat aina viehättäneet minua, vaikka toisaalta ne tuntuvat hieman pelottaviltakin, erityisesti pimeän aikaan. Viehätyksen taustalla ovat luultavasti hylättyjen talojen tarinat - millaisia ihmisiä talossa on asunut, ja miksi talo on hylätty? Asuiko talossa onnellinen perhe, vai voiko talosta aistia riitelyn ja epäsovun? Onko talossa peräti kuollut joku? Onko talossa jäljellä asukkaiden henkilökohtaisia tavaroita, ja mitä ne kertovat asukkaista? Autio talo on vähän niin kuin kirja, jota lukiessa saa käyttää omaa mielikuvitustaan: tapahtumien puitteet ovat näkyvissä, mutta päähenkilöiden luomiseen saa itse osallistua.

Kivenheiton päässä vanhempieni talosta on yksi autio mökki, ja olen jo pitkään haaveillut käyväni siellä pienellä tutkimusmatkalla. Minulla kun pelko tahtoo yleensä viedä autiotalokäynneissä uteliaisuudesta voiton, ja niin on ollut tässäkin tapauksessa. Nyt talvella mökki tuntui jotenkin vähemmän pelottavalta kuin kesällä (ainakaan mökissä ei ole talvella mitään elukoita, ja haamutkin liikuskelevat talvella vähemmän Smiley), joten rohkenin vihdoinkin toteuttaa monivuotisen toiveeni ja kahlata umpihangen läpi mökkiin.



Mökki oli pienoinen pettymys, sillä siellä ei ollut menneestä elämästä enää jälkeäkään, vaan kaikki oli revitty savuhormia ja seiniä lukuun ottamatta irti. Mökkiä oli selkeästi ollut aikomus kunnostaa, sillä siellä oli kaikenlaista rakennustavaraa.





Mökin omistukseen liittyy jonkinlainen sukuriita - isä oli kuollut, eivätkä pojat olleet päässeet yhteisymmärrykseen mökin omistuksesta ja kunnostuksesta. Lopulta mökki oli jäänyt tyhjilleen ja päässyt aika huonoon kuntoon.

Tämä mökki on kuitenkin aika vaatimaton, kun ottaa huomioon, mitä kaikkea hylättyä tai käytöstä poistettua maailmasta löytyy.

Hylättyjä kaupunkeja on maailmassa paljonkin, mutta mainittakoon niistä nyt vaikkapa Pripyatin kaupunki lähellä Tsernobyliä. Kaupungin väkiluku oli noin 50000, ennen kuin kaikki kaupungin asukkaat evakuoitiin vuonna 1986, syystä, jonka kaikki varmaan tietävätkin.







Etelä-Koreasta löytyy hylätty huvipuisto, Okpo Land, joka sijaitsee kukkulalla Okpon kaupungissa. Puisto suljettiin vuonna 1999, ja se ilmeisesti purettiin täysin maan tasalle vuonna 2011.

Puiston suosituin laite oli ankkamallinen vuoristorata, joka kuitenkin osoittautui puistolle varsin kohtalokkaaksi. 1990-luvun alussa vuoristoradassa sattui nimittäin onnettomuus, jossa kuoli yksi ihminen. Puisto - ja vuoristorata - jatkoivat kuitenkin toimintaansa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, kunnes vuonna 1999 samaisessa vuoristoradassa tapahtui toinenkin onnettomuus, jossa kuoli nuori tyttö vaunun suistuessa ulos raiteilta.

Tämän kuolemantapauksen jälkeen puiston omistaja katosi kuin tuhka tuuleen, ja puisto suljettiin. Kaikki jätettiin puistossa paikoilleen, jopa kuolemantapauksen aiheuttanut vuoristoradan vaunu, joka jäi roikkumaan raiteen reunaan.







Nikosian kansainvälinen lentokenttä avattiin 1930-luvulla, ja vuonna 1974 lentokenttää oli tarkoitus laajentaa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat saman vuoden heinäkuussa turkkilaisten hyökätessä Kyprokselle. Lentokenttä joutui pommitusten kohteeksi, ja kenttä jouduttiin sulkemaan.




Japanissa lähellä Nagasakia on hylätty aavesaari nimeltään Hashima (tai Gunkanjima), jota ruvettiin asuttamaan vuonna 1887 Japanin teollistumisen kynnyksellä. Vuonna 1890 Mitsubishi osti saaren, ja toiminnan päätarkoituksena oli kaivaa hiiltä merenalaisista kaivoksista. Saarelle rakennettiin Japanin ensimmäinen yhdeksänkerroksinen betonikerrostalo, jonka asukkaat olivat lähinnä hiilikaivoksen työntekijöitä. Tämän, pinta-alaltaan 6,3 hehtaarin kokoisen, saaren väkiluku saavutti huippunsa vuonna 1959, jolloin saarella asui 5259 ihmistä.

Kun öljy syrjäytti hiilen 1960-luvulla, Japanin hiilikaivokset alkoivat sulkea, eivätkä Hashiman kaivoksetkaan olleet poikkeus. Saari suljettiin kokonaan vuonna 1974 mutta avattiin taas matkailijoille vuonna 2009.







Tässä valossa naapurin hylätty kesämökki vaikuttaa todella vaatimattomalta kohteelta, ja nyt minulle tulikin into päästä näkemään esimerkiksi hylätty huvipuisto. Se olisi jotenkin todella kiehtovaa, vaikka samalla myös karmaisevaa. Taidan olla jotenkin outo. Smiley

Kuvat: Strange But True Places, Rod Edwards, Chernobyl and Eastern Europe, Abandonedplaces, Daehanmindecline, Laddersonline, De-moted Vision, Joanna, Sometimesinteresting, Totallycoolpix, Cerebellumworks, Nileguide.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kysymyksiä - ja 33 vastausta

Olen saanut viime aikoina kolmekin haastetta, jossa pitää vastata yhteentoista kysymykseen. Kiitos Mine, Kata ja Taika! Ajattelin rysäyttää vastaukset kerralla kaikkien kysymyksiin, joten varautukaa: tälle postaukselle ei loppua tulekaan!

MINEN KYSYMYKSET:

1. Jos sinun olisi mahdollista yhdistää asuinmaasi ja Suomen parhaat puolet, mihin ne liittyisivät (vuodenaikoihin, ruokaan, asumiseen, kulttuuriin, ihmisiin tms.)?

Tämä on vaikea kysymys, ja tätä pitäisi miettiä tosi pitkään, jotta saisin aikaan oikein kattavan vastauksen. Pikaisesti ajateltuna haluaisin Suomesta ainakin puhtauden, turvallisuuden, jämptiyden, kirjastopalvelut, Eviran (!), sosiaaliturvan ja vuodenajat (talvi saisi tosin olla korkeintaan kuukauden mittainen eikä kovin kylmä). Intiasta haluaisin mukaan vuorokausirytmin (tarkoitan valoisan ja pimeän ajan vaihteluita: ei siis mitään suomalaisia valoisia kesäöitä, sekä ateria- ja elämänrytmin muutenkin), lämmön (ei kuitenkaan ympärivuotista), ihmisten kekseliäisyyden, anarkismin, auttamishalun, sopeutuvaisuuden, suvaitsevaisuuden.

2. Jos pystyisit ratkaisemaan yhden asuinmaasi ongelmakohdan, minkä valitsisit ja miksi?

Tämäkin on hirveän vaikea kysymys, koska kuten kaikki varmaan tietävät, Intiassa olisi monta ratkaistavaa ongelmakohtaa. Jos saisin poistaa vain yhden ongelmakohdan, poistaisin ehkä korruption, koska se vaikuttaa lähes kaikkeen ja on minusta yksi suurimmista Intian kokonaisvaltaisen kehittymisen esteistä.

3. Teitkö lupauksia vuodelle 2013?

En. En koskaan tee uudenvuodenlupauksia, paitsi korkeintaan saman, jonka teen joka vuosi: lupaan olla lupaamatta mitään.

4. Mikä on bravuurisi keittiössä?

En nykyään viihdy kauhean hyvin keittiössä, vaikka ruoka oli ennen intohimoni - jopa siinä määrin, että menin aikuisiällä kokkikouluun ja opiskelin ravintolakokiksi. Nykyään laitan ruokaa vain lähinnä siksi, koska on pakko syödä jotain ja koska kotiruoka on terveellisempää kuin ravintolaruoka. Minulla ei ole mitään yksittäistä bravuuria, mutta voisin kai kutsua eteläintialaista kotiruokaa jonkinlaiseksi bravuurikseni. Eteläintialaiset perusruoat valmistuvat selkäytimestä ja ilman reseptejä.


5. Miten rentoudut?

Katsomalla telkkaria, lukemalla, saunomalla, juomalla viiniä, liikkumalla.

6. Mikä on sinusta mukavin asu?

Mitä löysempi ja elämää nähneempi vaatekappale, sitä parempi. Käytän Intiassa hirveitä kotimekkoja, joiden päälle minun pitää aina vetää jotain muuta vaatetta, ennen kuin menen avaamaan oven. Ukkeli inhoaa reikäisiä kotivaatteitani, ja erityisesti hän inhoaa juuri näitä roikkuvia kotimekkoja. Yksikin mekko näyttää kuulemma samanlaiselta, jollaisia kerjäläiset käyttävät. Yhden mekon ukkeli uhkasi polttavansa sillä aikaa, kun olen Suomessa, mutta toivottavasti mekko odottelee kuitenkin vielä minua Hyderabadissa, kun menen takaisin, sillä se on lempimekkoni. Smiley


7.Mikä kirja jäi mieleesi viime vuodelta?

Olen lukenut kaunokirjallisuutta viime vuosina hävettävän vähän, mutta viime vuoden puolella innostuin kuitenkin taas pitkästä aikaa lukemaan, ihanan Pinon päällimmäisen innoittamana. Ensimmäinen kirja pitkän tauon jälkeen oli Namita Devidayalin Aftertaste, joka kertoo intialaisen kauppiassuvun perhe-elämästä. Vaikka luinkin kirjan loppuun vasta tämän vuoden puolella, aloitin sen kuitenkin viime vuoden puolella, joten se ehkä lasketaan?

8. Onko sinulla kesälomasuunnitelmia ensi kesälle? Jos on, minne aiot matkustaa?

Suunnittelimme ensi kesäksi isoa intialaista sukutapaamista jonnekin Välimerelle, mutta se siirtyy todennäköisesti kesään 2014, koska moni ukkelin serkku oli jo lyönyt ensi kesän suunnitelmat lukkoon. Suomeen matkustan taas ainakin.

9. Mikä on ollut elämäsi suurin saavutus?

Suurin saavutus on ehkä ollut kasvu sellaiseksi ihmiseksi, että voin sanoa pitäväni itsestäni, ainakin suurimman osan aikaa. Olin vielä parikymppisenä hyvinkin ahdistunut ja eksynyt, enkä oikein tiennyt kuka olen tai kuka haluaisin edes olla. Ukkeli on auttanut minut löytämään ja hyväksymään itseni sillä, että hän on pysynyt vierellä kaikki nämä vuodet. Kliseisesti voisin sanoa, että hän on rakastanut minut ehjäksi - tai ainakin ehjemmäksi, koska työmaata on vielä! Jos joku toinen jaksaa sietää minua, niin ehkä minäkin sitten voin. Smiley

10. Entä pettymys?

Pettymys on ehkä ollut se, että en ole löytänyt mitään selkeää sisäistä kutsumusta, vaan olen haahuillut vähän siellä sun täällä - saavuttamatta oikein mitään.
 
11. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?


Liian lyhyt! Päivät kuluvat aivan liian nopeasti!


KATAN KYSYMYKSET:

1. Jos sinun täytyisi valita kaikista maailman maista yksi, jossa asua loppuelämäsi ajan, etkä saisi valita alkuperäistä tai tämänhetkistä kotimaatasi, minkä maan valitsisit?

Voi miten vaikea sanoa! Monta maata tulee mieleen - muun muassa Espanja, Japani ja Australia - mutta mitään selkeää yhtä toivemaata minulla ei ole. Kaikissa maissa on puolensa, joita ei voi oikeastaan tietää, ennen kuin niissä on asunut tarpeeksi kauan. Sen sijaan voin sanoa, että USA:ssa, Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä en haluaisi asua.

2. Mikä on lempiravintolasi?

Ennen olisin vastannut muitta mutkitta, että Chutney's, jos siis Hyderabadin ravintoloista puhutaan. Viime aikoina ruoan laatu on kuitenkin laskenut siellä sen verran, että en ole enää ihan varma. Ehkä joku semmoinen ravintola, jossa on erittäin runsas seisova pöytä. Smiley

3. Minkä kielen haluaisit oppia? 

Espanja ja italia ovat minusta maailman kauneimmat kielet. Espanjaa jo osaankin, joten italian sitten varmaankin.

4. Kävisitkö töissä vaikka sinulla olisi varaa olla tekemättä töitä?

En. En ole pätkääkään työ- tai urakeskeinen, ja keksin kyllä paljon muitakin ajankäyttötapoja kuin työnteko.

5. Minkä sellaisen ominaisuuden toivoisit omaavasi mikä sinulta toistaiseksi puuttuu?

Toivoisin olevani rohkeampi. Toivoisin voivani tehdä mitä tahansa ilman, että ensin pitää ottaa huomioon omat pelkoni ja rajoitukseni.

6. Minkä ominaisuuksistasi antaisit mielelläsi pois?

Hieman edelliseen liittyen: itseni kyseenalaistamisen. Että en uuden ja tuntemattoman tehtävän edessä miettisi ensimmäiseksi, miksi en osaa tai miksi en voi, vaan että pystyisin iloitsemaan siitä, että saan tehdä jotain aivan uutta.


7.  Kuinka kauan olet tuntenut vanhimman ystäväsi?

Yläasteelta. Lapsuudenystävät ovat valitettavasti kadonneet matkalla.

8. Mikä on mielestäsi suomen kielen kaunein sana?

Sielu. Sielukkuus on kaunista.

9. Mikä on tällä hetkellä suurin stressinaihe elämässäsi?

Työasiat (sekä omat että ukkelin) ja niihin liittyen myös raha-asiat.

10. Minkä elämänvaiheen haluaisit elää uudestaan?

En oikeastaan mitään. Fyysisesti haluaisin olla kuin parikymppinen, mutta henkisesi olen kasvanut niistä ajoista sen verran, että en haluaisi palata niihin aikoihin. En muutenkaan tykkää katsella menneisyyteen, mikä on joskus huono asia, kun välillä tuntuu, että toistelen aina samoja virheitä. Olisi kyllä mukava olla taas ihan hullun rakastunut. Smiley

11. Mihin elämänvaiheeseen et missään nimessä haluaisi palata?

Varhaislapsuuteen. Olin niin ahdistunut ja pelokas lapsi.


TAIKAN KYSYMYKSET:  

1. Kerro ensimmäisestä lemmikistäsi. Ellei sinulla ole ollut lemmikkiä, kerro ensimmäinen muistamasi eläinmuisto. 

Lemmikkejä minulla ei ole koskaan ollut. Ensimmäinen muisto taitaa olla Jekku-koirasta, vaikka en ole kyllä ihan varma, muistanko Jekun oikeasti, koska olin silloin niin pieni, vai kuvittelenko vain muistavani. Edesmenneen Tepi-koira muistan ainakin: se oli enoni lempeäluonteinen dalmatialainen, joka istui aina oven vieressä omassa laatikossaan ja katseli siitä tulijoita ja menijöitä.

Jekun kanssa iskän sylissä. Sohvalla ihan ensimmäinen nalleni!
Leikkimässä Tepin kanssa.

2. Mikä ja millainen (väri, muoto, käyttö jne.) on eniten arvostamasi vaate?

Minulle vaatteissa tärkeintä on funktionaalisuus: vaatteen tulee olla mukava ja huomaamaton - sellainen, että sen voi unohtaa päälle. En tiedä mitään kamalampaa kuin sen, että pitää koko ajan varoa, etteivät helmat nouse ylös tai että vaatteen asentoa pitää koko ajan korjailla.

"Torille" lähdössä nallen kanssa.

3. Kerro suhteestasi tavaraan. Onko sinun vaikea luopua tavarasta ja kierrättää tai hävittää se vai kiinnytkö helposti tavaroihin? Oletko hävittänyt jotain joka on myöhemmin harmittanut? 

Inhoan tavaraa, ja haluaisin päästä eroon lähes kaikesta, mitä minulla on! Minulla on Suomessa kuitenkin niin paljon roinaa, että siitä eroon pyrkiminen tuntuu jo ajatuksena niin työläältä, etten tiedä, mistä aloittaisin. Intiassa olen huomannut, miten vähällä tavaralla oikeastaan tulen toimeen, ja olen ollut melkeinpä järkyttynyt siitä, että en ole kaivannut Suomesta oikein mitään. Se on minusta sen merkki, että suurin osa kaikesta roinastani on täysin turhaa!

Hävitin aikoinani kaikki kouluaikaiset kirjeet, kortit ja lappuset, ja se on kyllä harmittanut jälkeenpäin.

4. Mikä on ollut pahin onnettomuus, johon olet joutunut, tai pahin saamasi vamma josta on jäänyt jälki?

Minulle ei ole tapahtunut mitään isompia onnettomuuksia, mutta pienempiä on sattunut sitäkin enemmän. Minulla on paljon arpia varsinkin käsissäni, ja paljon muutakin on sattunut. Olen esimerkiksi juossut liikennemerkkiä päin, törmännyt polkupyörälä pysäköityyn rekkaan, jäänyt ompelukoneen alle ja saanut mustan silmän kaaduttuani kengän alle takertuneen lumen takia.

5. Kerro rakkaimman korusi taustoista (mistä saanut, miksi, kenen ollut jne.) ja ajatuksistasi sitä kohtaan. 

En ole koruihminen lainkaan, mutta tällä hetkellä rakkain koruni on ehkä äitini lahjoittama enkelikaulakoru, suojelusenkeli, jonka äiti antoi minulle ennen Intiaan lähtöäni. Koru muistuttaa minua siitä, että olen äidin ajatuksissa, vaikka olisinkin melkein toisella puolella maapalloa.

6. Onko sinulla toistuva uni, millainen? Ellei ole, kerro pahin näkemäsi painajainen. 

Tällä hetkellä minulla ei ole mitään toistuvaa unea, mutta ennen näin paljon sellaisia unia, että autoni oli varastettu tai tuhottu aivan romuksi tai että olin lähdössä matkalle, mutta minulla oli vielä kaikki matkatavarat pakkaamatta.

Pahimman painajaiseni näin joskus parikymppisenä, kun luin jotakin Stephen Kingin kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Uni oli todella pelottava - en enää muista, mitä unessa tapahtui - joten päätin herätä. (Pystyn heräämään sellaisesta unesta, jota en halua katsoa, ja pystyn myös tekemään unen "vaarattomaksi" sillä, että muutan tietoisesti unen sellaiseksi kuin haluan.) Avasin silmät ja tiedostin olevani hereillä, mutta kun nukahdin uudestaan, sama uni jatkuikin. Kun sama toistui vielä kaksi kertaa - heräsin, nukahdin ja sama uni jatkui - oli pakko nousta ylös, jotta pääsin unesta eroon. Se oli muuten viimeinen kerta, kun olen lukenut minkäänlaista kauhukirjallisuutta!

7. Mikä asia on ilahduttanut sinua eniten tässä kuussa? 

Äidin näkeminen rautatieasemalla.


8. Pidän itse erilaisista kivistä. Kurkkaa tätä sivua ja valitse 1-3 lempikuvaasi. Linkitä ja näytä meille. 
Kaunis.
 
9. Mikä asia arjessasi tuottaa sinulle eniten harmia jonka voisit muuttaa pientä vaivaa näkemällä? 

Niitä on varmaan paljonkin, koska olen hyvä siirtämään asioita ja sitä pientä vaivannäköä hamaan tulevaisuuteen.

10. Kerro kahden iso- tai isoiso- tai isoisoisovanhempasi ammatit ja etunimet jos tiedät ne.

Ammatteja en tiedä, mutta äitini isän vanhemmat olivat nimeltään Iida ja Albin.

11. Kerro jostakin historiaan keskittyvästä tv-sarjasta, elokuvasta tai kirjasta josta pidit.  Saa olla vaikka sarjakuvakirja tai piirretty kunhan se sivuaa tai keskittyy historiaan tai historiallista ajanjaksoa. 

En pidä mistään historiallisesta, joten minun on pakko jättää vastaamatta tähän. Jos kirjan tai elokuvan kuvaus alkaa esimerkiksi "on vuosi 1464", kiinnostukseni lopahtaa saman tien. En oikein ymmärrä vastenmielisyyttäni historiaa kohtaan, mutta ehkä se johtuu siitä, että en muutenkaan tykkää katsella menneisyyteen.

En laita haastetta eteenpäin kenellekään, koska haaste on kiertänyt varmasti koko blogistanian, vieläpä moneen kertaan. Smiley

torstai 24. tammikuuta 2013

Kuin aina ennenkin

Niin se Intian lämpö vaihtui Suomen talvisiin maisemiin. Olen ollut hieman yllättynyt siitä, että kylmään tottuu oikeastaan aika pian, ainakin jos on tarpeeksi vaatetta päällä. Pakkasen lieveilmiöt yllättivät nekin myös. Intian lämmössä ihoa ei tarvitse koskaan rasvata, mutta Suomen talvessa iho kuivui yhdessä päivässä aivan järkyttäväksi korpuksi: käsiin tuli punaiset pistelevät juomut, huulia kirveli ja jalkojen ihoa poltteli. Inhoan ihon rasvaamista, joten ainakin tässä mielessä Intia on minulle oikea paikka. Smiley Silmänikin, jotka ovat taas viime kuukausina vuotaneet häiritsevästi, alkoivat vuotaa pakkasessa entistäkin enemmän.


Minua odotti Suomessa mukava yllätys, Sannan arpajaisista voittamani hieno kalenteri. Kiitos kovasti Australiaan!


Sain kalenterin pelastettua aivan viime tingassa, sillä se oli jo lähdössä noutamattomana takaisin Australiaan.

Onni oli matkassa myös matkallani Delhistä Helsinkiin. Olin tehnyt lähtöselvityksen netissä, ja olin ollut onnekas ja saanut varauloskäyntipaikan ihan ilmaiseksi. Jos varauloskäyntipaikan haluaa varmistaa jo etukäteen, paikka maksaa kaukolennoilla käsittääkseni 60 euroa, mutta jos lähtöselvitystä tehdessä varauloskäyntipaikkoja on vielä vapaana, paikan saa ihan ilmaiseksi.

Juuri ennen koneeseen astumista, kun virkailija skannasi lähtöselvityskorttiani, kone rääkäisi rumasti. Tiesin, että nyt tuli ongelmia. Virkailija tarkisti koneelta jotain ja ilmoitti sitten, että paikkani oli muuttunut. Minua alkoi harmittaa, kun olin jo ehtinyt iloita ajatuksesta, että varauloskäyntipaikalla saisin oikaista jalkani kunnolla. Polveni kun on edelleenkin silloin tällöin hieman ongelmainen, ja runsas jalkatila helpottaisi matkustamista huomattavasti.

Rupesin harmistuneena tivaamaan virkailijalta, miksi paikkani oli muuttunut. Samalla kun virkailija kirjoitti uuden paikkani numeron lähtöselvityskorttiin, hän ilmoitti minulle, että minut oli ylennetty bisnesluokkaan. Sen jälkeen minulla ei enää ollutkaan mitään valittamista. Smiley Tai itse asiassa oli kumminkin, sillä uusi paikkani oli ikkunapaikka, ja minua ahdistaa suunnattomasti matkustaa ikkunapaikalla, jos vieressäni istuu tuntematon ihminen. Jos vierustoveri sattuu vielä olemaan supernukkuja (kuten tämäkin mies oli), oloni tekee epämukavaksi se tieto, että en pääse lähtemään esimerkiksi vessaan juuri sillä sekunnilla kuin haluan.

Torkahtelin ikkunapaikalla ja heräsin siihen, että vatsaani käänsi. Vierustoverini nukkua rötkötti maski naamallaan istuimellaan, jonka hän oli laittanut sänkymäiseen asentoon. Minun ei auttanut muu kuin yrittää loikkia miehen yli ja toivoa, etten tekisi hätälaskua hänen päälleen. Onneksi pääsin miestä herättämättä käytävälle, ja onneksi myös edessämme olevat kaksi paikkaa olivat vapaat, joten saatoin istua loppumatkan siinä. Vatsani oli nimittäin hieman yhteistyökyvytön, joten oli helpotus, kun tiesin pääseväni vessaan ilman, että piti ensin ylilentää yksi nukkuva intialainen. 

Suomessa suuntasin melkein ensi töikseni silmälääkäriin samaisen silmien vuotamisongelman takia, jonka takia kävin lääkärissä jo kesällä. Lääkäri oli asiallisen mukava, ja silmäni tutkittuaan hän tuli siihen tulokseen, että silmien vuotamisen syynä oli niiden kuivuus. Hassua, että kuivat silmät oireilevat niin, että ne vuotavat vettä! Näyttääkin siltä, että tästä on tullut nyt minulle krooninen ongelma, ja varsinkin pakkanen tuntuu olevan silmille myrkkyä. Minun on vaikea nähdä pakkasella eteeni, kun silmät ovat niin vetiset. Sain lääkäriltä kosteutustippoja, jotka toivottavasti auttavat pian.


Pari päivää pääkaupunkiseudulla pyörittyäni läksin vanhempieni luokse Itä-Suomeen. Matka oli harvinaisen jännittävä (ja runsaiden matkatavaroiden takia myös epämukava) siksi, että minun oli tarkoitus matkustaa junalla. En muista, milloin olen viimeksi junalla matkustanut, kun olen aina liikkunut vain autolla. Nyt auto on kuitenkin seisontavakuutuksessa ja siinä on kesärenkaat alla, mikä rajoittaa kyllä liikkumista huomattavasti! En muutenkaan ole pitänyt talviajosta sen jälkeen, kun jokunen talvi sitten ajoin parin kiepin kautta ulos tieltä melkein satasen vauhdissa - vanhempieni autolla vielä. Aiemmin en pelännyt ajamista missään olosuhteissa, mutta nyt minusta tuntuu talvella koko ajan siltä, että auto lähtee käsistä. Parempi siis ajella vain siellä lumettomissa olosuhteissa. Smiley


Selvisin jotenkin kaikkien laukkujeni kanssa rautatieasemalle, ja vaikka minulla sitä tavaraa olikin, minun piti ehdottomasti saada istumapaikka yläkerrasta, kun en ole koskaan junan yläkerrassa matkustanut. Joskus minua vähän lapsettaa. Smiley Yritin olla rautatieasemalla (ja sisällä junassa) ajoissa, koska pelkäsin, että jos tulisin junaan liian myöhään, hattuhylly olisi ihan täynnä, eivätkä laukkuni enää mahtuisi sinne. Junassa tajusin huvittuneena, että hattuhyllyllä ei ollut omien pakaasieni lisäksi montakaan laukkua. Olen näköjään niin tottunut taistelemaan hattuhyllytilasta intialaisten kanssa, että luulin, että samat viidakon säännöt pätevät suomalaisissa junissakin. Smiley (Intialaisilla on lennoilla aina hirveät määrät käsimatkatavaroita, joten koneessa on parasta olla ajoissa, jos haluaa saada oman laukkunsa mahtumaan mukaan.)

Junassa ihmettelin sitä, miten modernia kaikki nykyään junissa on - istuimien vieressä oli pistorasiat, joissa saattoi ladata vaikka kännykkänsä, käsinojissa oli paikka kuulokkeille (missä ne kuulokkeet olivat?), ja konnarillakin oli jonkinlainen piippari, jolla hän luki matkustajien liput. Ei siis enää puhettakaan mistään lippujen rei'ittämisestä!


Junan ravintolavaunu mainosti olemassaoloaan äänekkäin kuulutuksin koko matkan ajan. Tarjolla oli kuulemma sekä makeaa että suolaista purtavaa, ja erityisesti uunituoreita croissantteja (hintaan 2,70) ja mustikkalettuja vaniljakastikkeella (3 euron hintaan) mainostettiin kovasti. Kuivin suinkaan ei matkalla tarvinnut olla: "Tarjolla on kuumia ja kylmiä juomia, ja meillä on myös täydet A-oikeudet." Viimeinen huomautus huvitti minua erityisesti: "Alkoholijuomien anniskelu päättyy 15 minuuttia ennen pääteasemaa eli Joensuuta." Nyt siis kaikki joukolla dokaamaan, kun vielä kerkeätte! Smiley

Jos ihminen kaipaa elämäänsä tunnetta siitä, että kaikki on niin kuin ennenkin, kannattaa ehdottomasti suunnata vanhempiensa luokse. Minun vanhempieni luona ainakin kaikki on täsmälleen samoin kuin silloin, kun siellä viimeksi kävin. Kaikki tavarat ovat samoilla paikoilla, ja vanhemmat ovat yhtä höpsöjä kuin ennenkin. Ihan kuin en olisi poissa ollutkaan! Täällä minä nytkin tätä paraikaa kirjoittelen, kärsien samalla ylikuormitetusta vatsasta, jonne on jo menestyksekkäästi tungettu ainakin karjalanpiirakkaa, kalalaatikkoa, kasapäin suklaata, makkaraa, ranskalaisia, laskiaispullaa ja glögiä. On sinne ehkä muutama kurkunviipalekin mennyt - vahingossa. Smiley Aiomme viettää myös joulua tässä lähipäivinä, ja silloin on tiedossa ainakin joitakin jouluruokia ja joulutunnelmaa. Kuusenkin meinaan käydä lähimetsästä varastamassa - jos ei ole liian kova pakkanen!