Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Varokaa vihaista joutsenta

Lintukevät on korkattu! Olen käynyt pyörimässä Suomenojalla pariin otteeseen ja todennut, että kyllä sinne niitä lintuja on taas tullut. Hip hurraa!
 
Olen kirjoitellut Suomenojasta monet kerrat, mutta kertaan vielä lyhyesti, jos joku kuulee paikasta ensimmäisen kerran. Suomenojalla tarkoitan siis Suomenojan lintuallasta, noin 17 hehtaarin kokoista lampea, joka pengerrettiin merestä alun perin jätevedenpuhdistamon saostusaltaaksi. (Viemäreistä tulleen jäteveden annettiin seistä altaassa, kunnes liete ja kiinteä aines olivat laskeutuneet pohjalle, minkä jälkeen vesi pumpattiin mereen.) Nykyään allasta ei enää tässä tarkoituksessa käytetä. Ravinteikkaan lietteen ansiosta lammelle on syntynyt omaperäinen, monipuolinen ja rehevä kasvusto, joka houkuttelee puoleensa vesilintuja. Lintuparatiisiksikin allasta voi sanoa, sillä siellä voi tavata lajeja, joita muualla Suomessa näkee harvemmin, kuten liejukanan ja mustakurkku-uikun. Lintualtaan ympäri kiertää hyväkuntoinen, noin 1,7 kilometrin mittainen luontopolku, ja polun varrella on myös kaksi lintutornia. Polku on niin helppokulkuinen, että sitä voi kulkea jopa rollaattorilla (näin tällä viikolla lammella yhden vanhuksen rollaattorin kanssa). Täältä voi käydä katselemassa yläilmoista otettuja kuvia, jotta saa jonkinlaisen kokonaiskuvan altaan alueesta.

- Missä se Suomenoja oikein on? Miksei täällä ole opasteita?

Linnut ovat minulle nykyään tärkeä osa kevään odotusta, ja on vaikea muistaa, että vielä pari vuotta sitten en piitannut linnuista tuon taivaallista. Rupesin näkemään linnut eri tavoin oikeastaan siinä vaiheessa, kun aloin katsella niitä kameran linssin läpi (samoin kävi monelle muullekin luonnon ihmeelle, kuten öttiäisille, kukille, vesipisaroille: kameran avasi ihan uuden maailman). Oikeisiin lintubongareihin minulla on tietysti vielä pitkä matka, sillä minulla ei ole käsivarren mittaista putkea eikä edes kiikareita, ja lintutietämykseni on edelleenkin hyvin minimaalinen. Nämä seikat eivät kuitenkaan haittaa minua, sillä omaksi iloksenihan minä lintuja katselen.

Hyvin varusteltuja harrastajia.







En ole edes haaveillut parempien varusteiden hankkimisesta, monestakaan syystä. Ensinnäkään en pidä siitä, miten nykyään kaikesta pitää tehdä välineurheilua. Kyllä vaatimattomammilla varusteillakin pärjää (tai riippuu tietysti siitä, mitä harrastukseltaan haluaa tai mitä sillä tavoittelee). Tiedän myös olevani sellainen ihminen, jonka kiinnostus uusia juttuja kohtaan saattaa lopahtaa yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin, joten on parempi olla ostamatta hienoja välineitä ainakaan heti alkuun. Kaiken lisäksi minua saattaisi alkaa ahdistaa, jos omistaisin kalliit välineet: voisi tulla sellainen tunne, että nyt niitä välineitä on pakko käyttää, jotteivät rahat olisi menneet ihan hukkaan, ja harrastuksesta saattaisi kadota ilo kokonaan. (Kaukoputken kanssa minulle kävi aikoinaan juuri näin, vaikkei kaukoputki mikään hirveän kallis tainnut ollakaan.)

Tänä keväänä on tullut toistaiseksi tarkasteltua eniten telkän ja tietenkin vanhan ystävämme nokikanan touhuja. Nokikana oli viime vuonna suosikkini, mutta tänä keväänä olen jotenkin tykästynyt sympaattiseen telkkään.

Rouva vasemmalla, herra oikealla.




Tästä kuvakulmasta katsottuna telkkä näyttää jotenkin hirveän pullavalta, mutta oikeasti telkkä on aika pieni ja sulava lintu.



Tämä telkkäpariskunta oli siitä erikoinen, että se oli majoittautunut Suomenojan altaan sijasta viereiseen mutajokeen. Normaalisti joessa ei näy muita kuin sorsia (ja niitäkin vähänlaisesti). Mahtavatkohan nämäkin yksilöt vielä muuttaa altaan puolelle, vai onkohan mutajoki niille jostain syystä mieluisampi paikka?

- Huomio leidit! Täällä olisi telkkää tarjolla!



- Vielä vähän tuolta leuan alta...



Nokikanat olivat jo osaksi pesänrakennuspuuhissa, ja täytyyhän niiden ollakin, jos huhtikuun lopulla meinaavat päästä munimaan. Tosin en yhtään tiedä, miten kauan nokikanan pesänrakennuksessa menee. Munia nokikanat hautovat 21-24 vuorokautta, ja tästä äkkiseltään laskeskelin, että onkohan haudonta tänä vuonna myöhässä viime vuoteen verrattuna, kun bongasin viime vuonna nokikanan poikasia jo toukokuun puolessavälissä. Tosin nyt kun lueskelin tuota viimevuotista postaustani, niin toukokuun puolessavälissä näkemäni nokikana-poikue taisi olla ihan altaan ensimmäisiä. Ei tässä siis vielä mitään hätää ole.


En ole aiemmin tullut kiinnittäneeksi huomiota nokikanan jalkoihin. Ne ovat aika pelottavan näköiset.


En haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta tuon kanssa. Hyi yök. (Sori vaan, nokikana, mutta on sulla aika rumat jalat.)

Tuli muuten mieleeni yksi juttu taannoiselta Amerikan-matkalta. Kun olimme Phoenixin naapurikaupungissa Tempessä ja käyskentelimme kaupungin järven rannalla, niin kukapa muukaan Tempen järvessä uiskenteli kuin nokikana! Kyllä ilahdutti nähdä koti-Suomenojalta tuttu elementti niin kaukana kotoa.

- Vielä olis tätä talviturkkia heittämättä.



- Hitsin pimpulat, putoa nyt jo!


En ole koskaan ennen nähnyt Suomenojalla kanadanhanhia, mutta nyt tapahtui semmoinenkin ihme, että lammelle lennähti kaksi yksilöä.



Joutsen ei tykännyt tungettelijoista ollenkaan. Se ei tuhlannut aikaa jutusteluun vaan päätti välittömästi näyttää kanadanhanhille, missä kaappi seisoo.

- Nyt lähdette, jätkät, muuten menemään.


- Jahtaako toi mua?
- Tyyppihän on tosissaan!


- Okei, mä meen!



- Kaikenlaista yrittäjää...


Joutsen näkyi olevan paikalla yksinään, vaikka olin nähnyt sen puolisonkin edellisellä viikolla. Joutsenet olivat tuolloin olleet pesänrakennuspuuhissa, hieman syrjäisemmässä paikassa kuin viime vuonna - jos siis kyseessä oli viimevuotinen pariskunta. Eräs altaalla sauvakävellyt mummeli rupesikin ihmettelemään minulle joutsenen yksinäisyyttä, joten kerroin hänelle edellisviikkoisesta havainnostani, että kyllä joutsenella oli kumppanikin näkynyt. Näin ne kokeneet lintubongarit vaihtavat tärkeitä tietoja.

Tukkasotkat ovat hassun näköisiä rokkitukkia. Tässä herra purjehtii yksinään.

Sitten onkin päästy jo naaraan peesiin.
 
- Kyllä mä tiedän, että se on siellä takana, mutta oon niin kuin en muka tietäis.


- Hei Pena, ollaanko milloin viimeksi halattu?




Bongasin vahingossa tavinkin. Ihmettelen, miten en ole koskaan ennen tavia nähnyt, jos se kerran on sinisorsan jälkeen maamme yleisin sorsalintu

Tavi oli rouvansa kanssa ilmeisesti jo valinnut pesäpaikkansa.

- Minä sanon, että jäädään tähän. Tässä meidän on hyvä olla.
- Tämä on hyvä tontti. Terassikin on etelään päin.

Totuuden nimessä on sanottava, että en olisi huomannut tavia nytkään, ellei yhden lintubongarin pitkä putki olisi ollut suunnattu kohti heinikkoa. Fiksuna ihmisenä päättelin, että heinikossa täytyi olla jotakin kiinnostavaa, ja suuntasin omankin kamerani samaan suuntaan.

Myös punasotka oli minulle uusi tuttavuus, ja näin sen nytkin vain aika kaukaa.


Piisamin olisin vielä halunnut nähdä, kuten myös mustakurkku-uikun, mutta ne jäivät toistaiseksi näkemättä. Onneksi on kesää vielä jäljellä. Smiley

- Löytyihän se Suomenoja vihdoinkin! Sukelletaan!
-Sukelletaan vaan. Yhdessä kaikki on niin paljon mukavampaa!


18 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia. Tuonne on kyllä päästävä joskus (niitä joskus paikkoja on paljon) käymään. Paljon näit komeita lintuja, röyhkeä joutsen oli hauska mutta ehdottomasti paras on tuo viimeinen kuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantis. Jos joskus päätät lähteä Suomenojalle, niin minä voin tulla oppaaksi. :-)

      Poista
  2. Aivan mahtava juttu, etenkin kun ottaa huomioon, että pelkään lintuja, en erota kuin variksen harakasta ja joutsenta tekisi aina mieli ottaa kurkusta kiinni ja pyörittää pään päällä ympäri! Kuulostaako pelottavalta :D Jälkimmäinen siksi, että muistan lapsena käyneeni vanhempieni kanssa ruokkimassa joutsenia, kun yhtäkkiä yksi niistä lähti tulemaan luokseni siivet levällään sähisten kurkku pitkänä. Siinä sitä mentiin peräkanaa tovi ennen kuin joutsen luovutti. Olen inhonnut niitä siitä asti. Aina tulee väkivaltaisia ajatuksia niitä nähdessä. Hullu mikä hullu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ainakin joutsenella olisi kurkkua mihin tarttua. :-D

      Tiedätkö, että minäkin pelkään lintuja, erityisesti sitä terävää nokkaa ja kynsiä. En ikinä uskaltaisi syöttää esim. sorsia kädestä, kun alkaisin kirkua heti, kun sorsa tulisi kosketusetäisyydelle. Mutta turvallisen välimatkan päästä tykkään kyllä ihailla ja kuvata lintuja.

      Poista
  3. Hieno kuvasetti. Minullekin muuttolinnut ovat tärkeä osa kevättä, erityisesti kotirannan silkkiuikut ja lähellä joka kevät pysähtyvät meriharakat. Niiden näkeminen jää tänä vuonna väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tainnut koskaan nähdä silkkiuikkuakaan. Tai siis voi olla, että olen sen joskus nähnyt, mutta en ole tiennyt linnun olevan silkkiuikku. :-)

      Meriharakan näin ensimmäistä kertaa viime kesänä Korkeasaaressa. Siinä on kyllä veikeän näköinen lintu! Luulin sitäkin ensin joksikin eksoottiseksi lajiksi, mutta onneksi ystäväni tiesi paremmin.

      Poista
  4. Ihania kuvia!
    Pitää laittaa jo ennestään täyteen kalenteriin reissu Suomenojalle. Meidän kotiympyöröissä on hieman rajoitetummin lintuja, vaikka lahdella onkin vakijoutsenet. Ne ovat vielä niin nälkäisiä ja tietävät missä sorsia syötetää, joten joutsenetkin ovat leipäkerjuulla vielä hetken aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka. Kiva että joutsenillakin on vielä ravintola auki. :-)

      Suomenojalla kannattaa käydä erityisesti näin keväällä, kun linnut ovat aktiivisimmillaan. Loppukesästä altaalla on hiljaisempaa, kun linnut viettävät jo seesteistä perhe-elämää. Vähän jos vielä odottelee, niin voi nähdä poikasiakin. Telkän poikaset ainakin ovat valtavan suloisia.

      Poista
  5. Hienot lintukuvat:) Nuo talvehtivat linnut pysähtyvät täällä tankkaamassa jonkun aikaa syksyllä ja keväällä kun matkaavat tai palaavat Afrikasta. Harmi vaan että kaikki näköalapaikat ovat vähän kauempana eikä ihan kävelymatkan takana.Ovat näköjään siis päässeet hyvin perille linnut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, enpä tiennytkään, että linnuilla on siellä Israelissa välietappi! Minä voin kertoa Jaelilta niille terveisiä. :-)

      Poista
  6. Kuten Jael kertoikin, taalla on monilla muuttolinnuilla taukopaikka. Nehan eivat mielellaan meren yli lenna, joten monet kiertavat Valimeren joko Gibraltarin tai sitten tata kautta. Kurkia kulkee tata kautta valtavasti. Tanaan Golanilla bongasimme Eurooppaan menossa olevia haikaroita jotka nousivat aamupaivan auringon lammittamassa ilmassa matkalentokorkeudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoista, Anu. Teillä on sitten periaatteessa mahdollisuus nähdä siellä vaikka minkälaisia lintuja, jos vain osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan...

      Poista
    2. Täällä on lintuja kovin paljon pienemmässä määrässä, mutta hauskaa on seurata niitä yksilöitä jota eteen tulee. Pihan puihin kiinnitettiin nyt monta kotia, joihin toivottavasti asukkaat muuttaa tänä keväänä?

      Poista
    3. Toivotaan, että kesähotellinne saavat paljon asukkaita! Lintujen puuhia on niin hauska seurailla varsinkin silloin, kun linnuilla on poikaset.

      Poista
  7. Löysitkin yhdellä reissullasi enemmän lintulajeja kuin minä viidessä vuodessa heh! En varmaan ikinä ole tuollaista taviakaan nähnyt, hassu väritys sillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuollahan niitä on kuin tarjottimella. :-D Sen kuin menee ja katselee. :-)

      Vielä minä jonakin päivänä bongaan jonkin ihan oikean harvinaisuuden. Taviakin luulin joksikin ihmeeksi ja olin aika pettynyt, kun sain selville, että se on Suomen toiseksi yleisin sorsalintu. Tavis. Höh.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3