Ei niin pientä putkea, ettei reikää keskellä.


torstai 31. maaliskuuta 2016

Hauska tavata

Tämä postaus on tehnyt tuloaan jo kauan - tai siis se, millaiseksi olin tämän postauksen alun perin ajatellut. Kävi nimittäin niin, että kun rupesin tätä vihdoinkin kirjoittamaan, punaiseksi tarkoitettu lanka muuttuikin siniseksi. Tarkoitus oli alun perin kirjoitella kahdesta liikunnallisesta nettisivustosta, joita käytän itse paljon, ja ehkä inspiroida jotakuta tutustumaan niihin. Onnistuin kuitenkin saamaan tästäkin postauksesta jonkinlaisen syvällisen itsetutkiskelun, vaikka nuo liikuntasivut ovat toki edelleen tämän postauksen pääasia. Yrittäkää kestää.

Minulle liikunta on tärkeä osa elämää, mutta tiedän, että monelle liikunta ei ole läheskään yhtä iloinen asia ja että joskus se voi olla suoranaista pakkopullaa. Olenkin monesti miettinyt, onko liikuntainhossa kyse siitä, että liikunta itsessään (siis missä tahansa muodossa) on vastenmielistä, vai onko kyse ennemminkin siitä, että sitä omaa liikuntamuotoa ei ole löytynyt. Uskon nimittäin itse vakaasti siihen, että jokaiselle on olemassa jokin liikuntalaji, jonka parissa viihtyisi, oli laji sitten nyrkkeily, kuumajooga, uinti, kävely, golf, zumba tai koripallo. Olen joskus jopa miettinyt, voisiko liikuntalajilla olla jonkinlainen yhteys temperamentiin ja voisiko se oma laji löytyä sitä kautta. Olen itse huomannut, että minun luonteelleni sopivat parhaiten nopeatempoiset tai sitten taas toisaalta voimaa vaativat jutut, joissa saan haastaa itseni. Olen jo kauan sitten esimerkiksi luopunut ajatuksesta, että joogaisin - jooga ei vain kerta kaikkiaan sovi luonteelleni.

Kotikuntoilu taisi tulla muotiin pari vuotta sitten, mutta kerrankin voin ylpeänä ilmoittaa, että olen ollut jossakin asiassa edelläkävijä: olen nimittäin harrastanut kotikuntoilua enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo noin 15 vuotta. Kaikki alkoi kahdesta VHS-kasetista, jotka kelasin melkein puhki. Sitten mukaan kuvaan tulivat television jumpat (terveisiä vaan Annelle ja Katjalle - teitä on kiittäminen paljosta), joita minulla oli nauhoitettuina lopulta noin kahdeksankymmentä tuntia, sekä DVD:t. Sitten kun meiltä lähti telkkari, oli keksittävä jotain muuta. Löysin nettivideot, ja niiden parissa olen viihtynyt viime vuodet. Niin viitseliäs kun en kuitenkaan ole liikunnan suhteen koskaan ollut, että olisin saanut harrastetuksi kotiliikuntaa ihan omin päin. Tarvitsen jonkinlaisen ohjelman, jota seurata, ja ohjaajan, joka kertoo, mitä seuraavaksi tehdään. Siinä nuo nettivideot ovat olleet todella suuri apu.

Kotikuntoilu sopii myös luonteenlaadulleni erinomaisen hyvin: ei tarvitse etsiä harrastuskamoja eikä lähteä mihinkään, vaan voin vetäistä treenin näppärästi kotona olohuoneessa, juuri sillä punaisella sekunnilla kuin minua sattuu huvittamaan (tämä on omalla kohdallani tärkeää! Smiley). Kotitreeni tekee minut vapaaksi kaikista aikatauluista, ja saan itse päättää, mitä harrastan ja milloin harrastan. Viime kesästä lähtien olen käynyt myös noin kerran viikossa PT:n kanssa salilla, kun tavoitteenamme on ollut saada polveni takaisin juoksukuntoon. (PT:n kanssa harjoittelu ei tosin ole ollut ihan yhtäjaksoista, koska matkan varrelle on sattunut muutama pidempi tauko, milloin mistäkin syystä. Nivustyräni esimerkiksi rajoitti liikkumistani huomattavasti.) Mitään erityistä sparraajaa en tarvitse - vedän aina yhtä tosissani, olin sitten yksin tai jonkun valvovan silmän alla - mutta PT on tuonut liikuntaani lisää vaihtelua, ja olen päässyt kokeilemaan sellaisia juttuja, joita en olisi kotona pystynyt tekemään.

Minulla ei ole koskaan ollut liikunnassa mitään sen erityisempiä tavoitteita. Olen aina liikkunut omaksi ilokseni ja siksi, että liikunta auttaa jaksamaan muutenkin. Eikä sekään ole tietysti mikään huono asia, jos liikunta auttaa pysymään hoikkana. Minusta tuntuisi hassulta ajatukselta ruveta muokkaamaan esimerkiksi takapuolta tai kasvattamaan jotain tiettyä lihasryhmää, kun minusta se on paljon tärkeämpää, että kokonaisuus toimii hyvin.

Siitä kokonaisuuden toimimattomuudestakin olen saanut osani, sillä olen kamppaillut kondromalasian vaivaaman polveni kanssa jo useamman vuoden. Olen jotenkin onnistunut löytämään liikunnassa kultaisen keskitien, vaikka veitsenterällä koko ajan liikunkin. Viime viikolla kokeilin useamman vuoden tauon jälkeen juoksemista. Yritin aloittaa mahdollisimman varovasti ja pienissä erissä: kymmenen minuuttia ripeää kävelyä ja viisi minuuttia juoksua, tätä toistaen tunnin ajan. No eihän siinä taas hyvin käynyt. Taitaakin olla aika katsoa totuutta silmiin ja myöntää, etten taida pystyä enää koskaan juoksemaan. Ajatus ei yllättäen aiheuta (enää) minkäänlaisia tunnekuohuja - ehkä olen vuosien varrella jo ehtinyt tottua ajatukseen. Kaiken lisäksi olen tässä välillä löytänyt niin paljon uusia ja kivoja, minulle sopivampia liikuntamuotoja, että juokseminen onkin alkanut yhtäkkiä tuntua perin tylsältä.

Kotikuntoilija tässä, terve.

Nyt seuraa sitten se itsetutkiskelu-osuus, johon näiden tämän postauksen kuvien ottaminen johti. Minun kun on todella vaikea katsella omia kuviani lempeästi tai edes neutraalisti, siis sillä lailla "normaalisti" kuin jos katselisin jonkun toisen kuvia. Tuijotan vain omia vikojani ja ajattelen olevani kaikella tapaa epämiellyttävän näköinen ilmestys. Elämä on ollut sellaista epätoivoista vakuuttelua - kelpaan tämmöisenä ja olen riittävän hyvä - ilman että olen uskonut vakuutteluja kumminkaan. Aiemmin kirjoittelin, että olen tässä viime vuosina löytänyt itseni, ja tämä on kai jonkinlainen jatko-osa sille: yritän nyt hyväksyä sen, miltä näytän, ja rakastaa itseäni juuri tällaisena. Jotenkin ajattelen, että kun uskallan antaa muiden nähdä minut, uskallan itsekin katsoa itseäni. Kun ei ole enää mitään salattavaa, ei ole enää mitään pelättävääkään. Hello world, this is me.

(Kuten kaikki varmasti huomaavatkin, nyt ei ole mikään kokenut selfieiden ottaja kyseessä. Peili on likainen, rojuja on jäänyt koristamaan taustaa, ja kuvatkin ovat epätarkkoja, kun minulla joko on kännykässä huono kamera tai sitten en vain osaa käyttää sitä. Pahoittelen tapahtunutta. Smiley)

Mutta nyt siis niihin nettisivuihin, joista piti alun perin kirjoittelemani.

Nykyään valitsen treenini pääsääntöisesti kahdelta sivustolta: toinen on Fitness Blender ja toinen on Jessica Smith. Kokeilin joskus myös suomalaista Shape.fi -palvelua, mutta en oikein pitänyt palvelusta, kun valikoima on kuitenkin aika pieni, ja ohjaajatkin ovat jotenkin seipään nielleitä. Kaiken lisäksi palvelu maksaa 9.90 euroa kuukaudessa. Hinta ei sinänsä ole paha, mutta en halua maksaa palvelusta, johon en ole tyytyväinen.

Fitness Blender on toiminut vuodesta 2010, ja sen takana on aviopari, Daniel ja Kelli. Pidän Fitness Blenderin toiminta-ajatuksesta:
"We started Fitness Blender because we believe that fitness should be accessible to everyone, regardless of their income. We also felt like there was a lack of reliable health and fitness information on the web, and too many people in the industry were more focused on appearance than they were on good health." 
Peukutan myös Jessica Smithin toiminta-ajatuksen puolesta:
"Fitness made fun! No crazy exercises, revealing outfits or negative energy here... just common sense fitness, advice and support from a friend and certified personal trainer, instructor and wellness coach with over 15 years of experience."
Yhteistä Fitness Blenderille ja Jessica Smithille on se, että palvelut ovat ilmaisia ja että treenivalikoima on aivan huikean hyvä. Ohjaajatkin ovat minun makuuni: aidosti innostavia, luonnollisia ja neutraaleja. Minulla on näissä treeniasioissa vähän turhankin matala ärsytyskynnys: en mitenkään pysty treenaamaan sellaisen ohjaajan johdolla, joka ärsyttää minua jotenkin. Tein esimerkiksi kerran yhden kahvakuulatreenin Suurimmasta pudottajasta tutun Bob Harperin johdolla, ja ai että minua raivostutti Bobin sadistinen tyyli. Melkein meni ärysytyksen takia oma treeni pilalle. Smiley Myös sellainen ylipirteä "olen niin innostunut, että silmäni pullahtavat kohta päästä" - tyyli ärsyttää minua suunnattomasti.

Toisaalta Fitness Blender ja Jessica Smith ovat hyvin erilaisia: Fitness Blenderin treenit painottuvat enemmän lihaskuntoon ja perinteisempään ähertämiseen, kun taas Jessica Smithin treenit painottuvat enemmän aerobiseen liikuntaan. Palvelujen erilaisuus on harrastajan kannalta iso etu, sillä valikoimasta löytyy joka tilanteeseen ja mielitekoon sopiva treeni. Välillä mieleni tekee esimerkiksi heilua kahvakuulan kanssa, ja silloin valitsen Fitness Blenderin, ja joskus taas tekee mieli harrastaa esimerkiksi potkunyrkkeilyä tai tanssahdella, ja silloin valitsen Jessica Smithin. Vakavampaan tanssinhimoon (rakastan tanssimista) minulla on vielä yksi vaihtoehto, Keaira LaShae. Tämmöinen jäykkälantioinen pötkylä ei aina ihan pysy Keairan perässä, mutta väliäkö tuolla, kunhan hauskaa on. Yhdistelen noilta sivuilta itselleni kuhunkin päivään ja mielentilaan sopivan kokonaisuuden, ja siinä mielessä on kiva, että suuri osa treeneistä on korkeintaan puolen tunnin mittaisia. Ei ehdi pitkästyä, kun yksi treeni on tarpeeksi lyhyt. Smiley

Fitness Blederin sivuilla on vielä semmoinen erinomainen ominaisuus, että hakukoneesta voi valita halutessaan treenin pituuden ja tehon sekä sen, mihin kehonosaan haluaa treeninsä keskittää. Jos siis haluan vaikkapa maksimissaan viidentoista minuutin pituisen ylävartalotreenin, voin laittaa toiveeni hakukoneeseen. Treenivälineen perusteellakin haun voi tehdä. Itse käytän välineinä lähinnä kahvakuulia tai käsipainoja, mutta treenaan paljon ihan ilman mitään välineitäkin.



Kahvakuulaharrastuksenihan alkoi viime kesänä Intiassa, kun olin huolissani, miten harrastaisin Intiassa liikuntaa. Tilasin netistä anoppilaan pari kahvakuulaa, ja ihastuin kahvakuulailuun niin, että heti Suomeen palattuani marssin täälläkin kahvakuulaostoksille. Nyt kahvakuulaperhe on kasvanut neljään kuulaan, ja viides jäsen saattaa ilmestyä huusholliin piakkoin. Kahvakuulailu on ällistyttävän tehokasta, monipuolista ja kokonaisvaltaista liikuntaa, minkä sain jo Intian-lomalla todeta. Kävi nimittäin niin, että Suomeen palattuani vaatteeni tuntuivat vyötäröstä löysemmiltä kuin lomalle lähtiessäni, vaikka olin ollut hyvin kokonaisvaltaisesti myös ruoka-aikoina läsnä. Smiley Ikinä ei ole lomalla käynyt niin, että vartalo olisi jotenkin kutistunut, vaan aina on tullut painoa lisää! En keksinyt muuta selitystä asialle kuin kahvakuulan - kahvakuula on kai ilmeisen kiinteyttävä kapistus (ja keskivartalotreeni tulee kahvakuulan kanssa ihan huomaamatta).

Jessica Smithillä ei ole sivuillaan hakumahdollisuutta, mutta hänellä onkin treeneissään toisenlainen valtti: Peanut-koira, joka pyörii usein treeneissä mukana. Joskus Jessican treenaamisesta ei meinaa tulla mitään, kun Peanut on niin innokkaasti mukana. Harvoin saa liikuntaa harrastaessaan nauraa, mutta Peanut tarjoaa sellaisiakin hetkiä (varsinkin 13 ja 19 minuutin kohdalta alkaen). Toisaalta Peanut valitsee usein parhaan paikan jumppamatolta, ja joskus joutuu jännittämään, milloin Jessica astuu koiran päälle (kahden minuutin kohdalta alkaen). Lattialla liukuva pyyhe on myös varsin mielenkiintoinen elementti (13 minuutista alkaen).

Tuosta keskimmäisestä videosta tuli mieleeni, että Jessicalla on myös polvivaivaisille sopivia treenejä. Niitä on tullut itsekin tullut tehtyä silloin, kun olen joutunut olemaan erityisen varovainen polveni kanssa.

Varmasti on niitäkin, joiden mielestä kotitreenaaminen ei ole "oikeaa" treenaamista, ja sallittakoon se mielipide heille. Itse olen sitä mieltä, että kotitreenaaminen voi olla hyvinkin tehokasta ja että kaikki riippuu siitä, mitä tekee ja millä intensiteetillä. Kaikken tärkeintä minusta on kuitenkin liikunnan ilo ja se, että nauttii siitä, mitä tekee. Kotitreenaaminen ei varmastikaan sovi kaikille, mutta onneksi maailmassa on paljon muitakin tapoja harrastaa liikuntaa!

*****

Laitan tähän loppuun muutamia omia suosikkitreenejäni malliksi. (Valinta oli vaikea, kun vaihtoehtoja olisi ollut niin paljon, mutta tässä kuitenkin nyt jonkinmoinen lista.) Jos innostuit, käy kokeilemassa!

Kahvakuulatreenejä
Kettlebell Til You Drop (kesto 40 minuuttia) - oma ykkössuosikkini: monipuolinen ja mukava; sisältää 18 eri liikettä, joten tylsistymisen vaaraa ei ole Smiley
Push Yourself Harder (23 minuuttia) - pikainen ja mukava treeni koko kropalle
Full Length Kettlebell Workout (40 minuuttia) - aerobinen kahvakuulatreeni: ei kannata lähteä yrittämään tätä liian vähillä energiavarastoilla (nimimerkki 'kokemusta on')
Tabata Kettlebell Workout (45 minuuttia) - oikein monipuolinen ja mukava tämäkin!
15 Minute Kettlebell Workout (15 minuuttia) - erinomainen kymmenen liikkeen pikatreeni
Quick and Fearless Kettlebell (11 minuuttia) - kymmenen liikkeen hyvä pikatreeni tämäkin

Aerobisia treenejä
Dance Party (Zumba Style) (29 minuuttia) - aivan ihana tanssillinen treeni
Latin Spice Walk (32 minuuttia) - hauska tanssillinen "kävelytreeni" (Jessican äiti mukana ♥)
HIIT It High Cardio (31 minuuttia) - tehokas aerobinen sessio (hikinauha päähän!)
Dance Walk (37 minuuttia) - mahdottoman mukava eikä mikään hirveän vaativa "kävely" (ei sisällä hyppyjä)
Kickboxing Circuit Workout (32 minuuttia) - tehokas setti potkunyrkkeilyä ja lihaskuntoa

Baletti & "jooga"
Cardio Ballet (30 minuuttia) - kiva balettimainen aerobinen treeni (ei sisällä iskuja jaloille)
Ballet Burn (52 minuuttia) - baletin inspiroimaa aerobista ja lihaskuntotreeniä
Flow-Yo (32 minuuttia) - joogamaisia liikkeitä lihaskunnonomaisesti

Keski- ja ylävartalo
Standing Abs (13 minuuttia) - kuka sanoi, että vatsalihasliikkeiden pitäisi olla perinteisiä vatsarutistuksia? (seisoen suoritettavia vatsalihastreenejä on Jessicalla useampiakin)
20 Minute Abs Workout (20 minuuttia) - pilateksenomainen vatsalihastreeni
20 Minute Home Abdominal Workout (20 minuuttia) - tehokas treeni vatsoille, kyljille ja selälle
Kelli's Abs and Upper Body Strength Training Workout (27 minuuttia) - keskivartaloliikkeitä ja ylävartaloliikkeitä vuorotellen
Abs and Upper Body Supersets (28 minuuttia) - monipuolinen ylä- ja keskivartalotreeni
Full Upper Body Workout (21 minuuttia) - monipuolinen ylävartalotreeni käsipainoilla

Tanssia (Keaira LaShae)
Latin Inspired Dance Cardio Workout (27 minuuttia)
Fun Latin Soca Dance Workout (26 minuuttia)

Ihmisellä pitää olla myös tavoitteita. Tätä seuraavaa treeniä en ole itse vielä kokeillut, mutta ehkä vielä jonakin päivänä yritän.

1000 Calorie Workout: 94 Insane HIIT & Bodyweight Workout: Attempt at Your Own Risk!

Tosin en tiedä, jaksanko yhtä ja samaa treeniä 94 minuuttia (pitkästymättä tai kuolematta Smiley).


Energistä loppuviikkoa!




maanantai 28. maaliskuuta 2016

Elämän kevät

Meillä ei ollut pääsiäiseksi mitään suunnitelmia, mutta onhan tuo pääsiäinen mennyt ilman suunnitelmiakin, oikein kivasti vielä kaiken lisäksi. Ukkelilla oli aikomus lähteä kavereidensa kanssa pienelle reissulle, mutta hän peruikin sitten matkansa, kun muisti, että minulla oli synttärit. Ei ukkelin olisi tarvinnut synttärieni takia kotiin jäädä, mutta en pannut sitä tietysti pahaksenikaan. 

Perjantaina ukkeli houkutteli minut kanssaan kaupoille ostamaan minulle syntymäpäivälahjaa (ei kyllä tarvinnut paljon houkutella Smiley). Mietin, että mahtaisikohan kaupungilla tai missään kaupassa olla pitkänäperjantaina ihmisiä, vai saisimmeko koluta kaupoilla kaksistaan, mutta kävi ilmi, että Helsingin keskustassa oli ihan kohtalaisesti väkeä. Se, mikä pisti silmään, oli se, että enemmistö oli ulkomaalaisia turisteja. Kielten sekamelska oli melkoinen. Mietin, oliko Helsingissä pääsiäisviikonloppuna harvinaisen paljon turisteja, vai tuntuiko turistien määrä suurelta siksi, että suomalaisia oli liikkeellä ehkä huomattavasti vähemmän kuin tavallisesti. Myöhemmin neljän maissa samana päivänä kävin lähi-Prismassamme, ja sielläkin oli yllättävän paljon porukkaa - suunnilleen saman verran kuin normaalina arkipäivänä päiväsaikaan.


Harmaata on.
Ostosten teon jälkeen kävimme juhlistamassa synttäreitäni vielä samppanjabaarissa sekä kakkukahveilla.









Synttärien juhlinta jatkui lauantaina, kun ystäväni veivät minut ihanalle yllätysbrunssille. Brunssilla tuli syötyä aivan kamalasti - en tajua, miten tulinkin syöneeksi niin paljon. En pystynyt brunssin jälkeen edes seisomaan suorana! Miten ihminen voikin olla niin typerä, että vetää ruokaa niin kuin olisi maailmanloppu tulossa. Lopun päivää makasinkin sitten vain sängyssä, kun vatsani oli kuin jalkapallo. En pystynyt syömään loppupäivänä muuta kuin kaksi viipaletta ananasta ja fenkolinsiemeniä. Fenkolinsiemeniähän käytetään Intiassa muun muassa ruoansulatusvaivoihin, turvotukseen ja närästykseen, ja niitä on meidän huushollissa aina. Ukkeli syö ihan "raakoja" siemeniä, mutta minulla täytyy olla sokerikuorrutettuja siemeniä, tai muuten ne eivät mene alas. Sokerikuorrutetut siemenet ovatkin sitten niin hyviä, että niitä ei fenkolinsiemeniksi uskoisikaan. Smiley



Tuli keskusteltua pitkästä aikaa myös anopin kanssa, ja anoppi kyseli, milloin oikein tulisimme Intiaan. Appivanhemmat olivat kuulemma tulleet kiireellä Tirupatista Hyderabadiin, kun he olivat luulleet, että me tulisimme Intiaan nyt loppukuusta. No, suunnitelmiahan tehdään sitä varten, että niitä muutetaan, mieluusti useammankin kerran, enkä voinut nytkään luvata muuta kuin että tulisimme heti kun vain mahdollista.

Huomasin muuten, että pian on yksi lempipäivistäni: aprillipäivä! Jippii! Rakastan käytännön piloja, ja olenkin jymäyttänyt ihmisiä onnistuneesti jo monena vuonna. Yhtenä vuonna, kun vanhempani olivat vasta muuttaneet nykyiselle asuinpaikkakunnalleen, kirjoitin heille "kunnan lähettämän" tervehdyskirjeen, jossa toivotettiin uudet asukkaat tervetulleiksi. Kirjeessä kerrottiin myös, että kunnalla oli tapana antaa uusille asukkaille aina jokin lahja ja että tuo lahja olisi tänä vuonna lintujen uima-allas. Lahja olisi noudettavissa paikallisesta S-Marketista, ja sen saisi lunastettua tätä kunnan tervehdyskirjettä näyttämällä.

Luulin, että äitini arvaisi heti kirjeen olevan minun tekosiani, mutta kun äidistä ei kuulunut koko päivänä mitään, minun oli pakko illalla soittaa ja kysellä kautta rantain, kuuluiko vanhemmilleni mitään erityistä. Vanhempanihan saattaisivat nolostua kovastikin, jos menisivät tekaistu kirje kourassaan kaupalle olematonta lintujen uima-allasta kyselemään. Äiti kertoikin ilahtuneen kuuloisena, että kunnalta oli tullut heille tervetulotoivotus ja että lintujen uima-allaskin olisi heille kuulemma tulossa! Siinä vaiheessa minun oli pakko tunnustaa, että tuota noin, minulla olisi vähän kerrottavaa...

Tänä vuonna tekisi taas kovasti mieli järjestää jotain pientä jäynää, mutta ongelmana on se, että läheiseni tietävät jo olla aprillipäivänä varuillaan, ja pilani tuskin menevät enää läpi. Olenkin miettinyt, että jospa koventaisin tänä vuonna panoksia ja keksisin jonkin hauskan pilan esimerkiksi kaikille talomme asukkaille. Pilan täytyisi kuitenkin olla mahdollisimman harmiton, ettei kukaan vain pahoittaisi mieltään, ja sellainen, että se ei missään nimessä loukkaisi ketään. Saapa nähdä, keksinkö jotain.

Uutta musiikkiakin on tullut taas etsittyä, ja tässä tämän hetken kahdenkymmenen kärki.



Tulin tuossa musiikkia etsiskellessäni tietämään muuten senkin, että on olemassa bändi nimeltä MUNA. (Juu, tiedän: tämä menee samaan mauttoman huumorin kategoriaan kuin James Perse.) Kyseessä on amerikkalainen tyttöbändi, ja tarina bändin nimen takana tuntuu hassulta, kun ajattelee sanan merkitystä suomeksi. (Vaikka onhan niitä kananmuniakin.)

"What’s the story behind your band name?"

"It was really difficult actually, and it took more than a day. We were talking about luna and the moon. -- We wanted something feminine, but we were also on the verge of nearly killing each other. -- Someone said “luna” and we were talking about femininity because that’s a central piece of who we are as a band, and then someone said MUNA, I really can’t remember who it was."

Muistatteko muuten aikoja, jolloin kaiuttimet olivat harmaita neliskanttisia laatikoita, jotka yhdistettiin johdoilla steroihin? Verkkokaupassa selvisi, että kaiuttimet ovat hieman muuttuneet noista ajoista.




Nyt on taas se aika vuodesta, että auringonnousut näkyvät meidän parvekkeellemme. Olin eilen illalla katsonut, moneltako aurinko tänä aamuna nousisi, ja ajatellut, että kuvaisin auringonnousua, jos vain sattuisin heräämään sopivaan aikaan. Hieman myöhästyin nousuajankohdasta, mutta eipä tuo haitannut, sillä horisontissa oli pilviä.





En saanut kuitenkaan enää unta, ja menin vielä myöhemmin uudestaan tarkistamaan tilanteen. Siellähän se aurinko sitten möllöttikin.


Kaunis ilma innosti heti aamupäivästä lenkille, ja ensimmäiset muuttolinnutkin tuli bongattua.

Tästä se kesä alkaa, kun nokikana on ilmestynyt maisemiin!



Tässä näkyisi olevan joutsenen seurassa telkkiä. Telkät ovat kyllä jotenkin niin suloisia, kun ne ovat tuollaisia pallopäitä. Mukava nähdä teitä taas! ♥

Joutsenia näkyi meren jäällä paljon.





Heipat!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Ryppyotsaisen aivopieru

Päädyimme äidin kanssa jotenkin katsomaan maanantai-iltana ohjelmaa Kielletty rakkaus, jossa pariskunnan toinen osapuoli oli ollut aiemmin nainen mutta on nykyään mies. Mies on kertonut hyvin avoimesti sosiaalisessa mediassa sukupuolenvaihdoksestaan ja saanut suoranaista vihapostia ihan tuntemattomilta ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä miehen ratkaisua tai sitä, kuinka pariskunta saattaa olla yhdessä.

Jäin ohjelman jälkeen miettimään, miksi ihmiset haluavat tuomita toisen valinnat tai elämäntavan, ilman että tuntevat kyseistä ihmistä lainkaan tai oikeasti tietävät hänen elämästään yhtään mitään. Mikä saa jonkun kommentoimaan ilkeästi esimerkiksi toisen blogiin? Ideaalitilanne elämässä olisi kai, että jokainen saisi elää omannäköistään elämää, itse valitsemallaan tavalla, mutta eihän se todellisuudessa aina niin mene. Aina löytyy niitä, jotka rypistelevät otsaansa, jotka ovat valmiita jakamaan neuvojaan ja tuomitsemaan, jopa loukkaamaan. Niitä, jotka tuntuvat olevan kiinnostuneempia toisten elämästä kuin omastaan.

Mistä ilkeily ja tuomitseminen sitten voisivat johtua? Ovatko nämä toisten lyttääjät jotenkin poikkeuksellisen kapeakatseisia ihmisiä, jotka eivät ole olleet tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja joiden maailmankuva ei ole siitä syystä päässyt laajentumaan? Vai johtuuko käyttäytyminen kenties koulutuksen tai sivistyksen puutteesta? Onko kouluja käynyt tai sivistynyt ihminen jotenkin automaattisesti suvaitsevampi, vai löytyykö tuomitsijoita yhtä lailla kaikista ihmisryhmistä? Onko meillä kaikilla joskus tapana arvostella toistemme elämäntyyliä ja kuvitella tietävämme paremmin?

Ensimmäisenä mahdollisena selityksenä mieleeni tulee erilaisuuden pelko. Asiaa pohdittuani en kuitenkaan ihan usko, että pelko yksistään synnyttäisi tarpeen hyökätä toisia vastaan, siis esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. (Jossakin sodassa on vähän toinen juttu.) Totta kai outo ja tuntematon pelottavat, mutta tuntuu, että pelko itsessään ei riitä selitykseksi - taustalla täytyy olla jotain muutakin. Ehkä pelko liittyy kyvyttömyyden tunteeseen: jos joutuu kohdakkain itselleen täysin vieraan asian (kuten nyt vaikkapa tuommoisen sukupuolenvaihdosleikkauksen) kanssa, ihminen ei tiedä, miten asiaan suhtautuisi, ja hän hämmentyy. Ehkä hyökkäys antaa voimaa ja valheellista uskoa siihen, että tilanne on hallussa paremmin kuin mitä se oikeasti on? Taustalla voi olla myös jonkinlainen tarve kontrolloida muita ihmisiä ja asioita. Jokainen täyspäinenhän ymmärtää sen, että emme voi oikeasti kontrolloida muita ihmisiä. Pystymme kuitenkin huijaamaan itsellemme tunteen, että muut ovat kontrollissamme, kun kritisoimme ja paheksumme heitä ja kun ikään kuin asetumme heidän yläpuolelleen.

Entä sitten kateus? Voisiko kateus olla ilkeilyn takana, kun kateus tuntuu kelpaavan selitykseksi niin moneen muuhunkin asiaan? Jospa paheksujat ovatkin sisimmässään kateellisia, kun toiset uskaltavat elää elämäänsä omalla tyylillään? Ehkä paheksujienkin tekisi mieli tehdä poikkeavia ratkaisuja elämässään, mutta eivät uskalla, kun pelkäävät muiden mielipiteitä?

Tästä tuli mieleeni havainto, jonka olen huomannut pitävän aika usein paikkansa: se, miten ihmiset ajattelevat muiden toisiin ihmisiin tai asioihin suhtautuvan, on usein yksi yhteen sen kanssa, miten he itse niihin suhtautuvat. Rahan perään oleva ihminen siis luulee muiden olevan yhtä materialistisia kuin hän itsekin; muita kadehtiva ihminen luulee toistenkin olevan jatkuvasti kateellisia, ja uskoton ihminen kuvittelee muidenkin olevan epäluotettavia, eikä uskalla luottaa kehenkään. Saman kaavan mukaan: ilkeä ja muiden ratkaisuja kärkkäästi arvosteleva ihminen luulee muidenkin käyttäytyvän samalla tavoin, ja arvostelun ja ilkeilyn kohteeksi joutuminen pelottaa.

Sitäkin olen miettinyt, että jos ihmisellä on omassa elämässään tarpeeksi tekemistä ja pohdittavaa, hänelle ei yksinkertaisesti jää aikaa eikä oikein energiaakaan vatvoa toisten asioita. Kiireen keskellä se, että joku vaivautuu kirjoittelemaan ilkeitä kommentteja esimerkiksi toisten blogeihin, tuntuu ihan naurettavalta ajan haaskaukselta. Kuka edes viitsii harrastaa moista, kun maailmassa olisi niin paljon kivempiakin asioita, joihin voisi aikansa käyttää? Sellaisille ihmisille tekisi mieli sanoa vain, että hei haloo, hankkikaa elämä.

Tätä aihetta voisi pohtia vaikka kuinka kauan, mutta eipä tästä näytä mitään tolkkua tulevan, vaikka kuinka asiaa pyörittelisin. Ehkä mitään yleistä syytä ilkeilyyn ei olekaan, vaan taustalta löytyy milloin mitäkin. Oma epävarmuus? Ylemmyydentunne? Halu lytätä toisen onni? Mielen laiskuus? (Ymmärtämättömyyshän on helpoin tie, mutta halu ymmärtää erilaisuutta vaatii omien ajatusten ja ennakkoluulojen kohtaamista ja työstämistä.)

*****

Tämän ankaran pohdiskelun päätteeksi on pakko päästää aivot vihreämmille laitumille, etten sanoisi suorastaan kanalaan.

Olen äärimmäisen huono ostamaan mitään sesonkikoristeita, saati sitten koristelemaan kotiani millään (tyyliin vappupalloilla tai rairuoholla), mutta nytpä löytyi Prisman alehyllystä sellainen pääsiäiskoriste, jota ilman en voinut olla ja joka blogiaktivistina on tietysti heti pakko esitellä. Oikeastihan tämä on käyttöesine, eli ei huono hankinta ollenkaan.



Kyseessä on siis pääsiäistipu-avaimenperä, eikä mikä tahansa avaimenperä: kun tipun vatsasta painaa, lintu vaakkuu - kokonaiset kolme kertaa. Juhuu! Hyvin tarpeellinen tarvike pääsiäisen viettoon. (Voin kertoa, että ukkelin ilme oli näkemisen arvoinen, kun hänelle tämän ylpeänä esittelin.)

Lopuksi vielä tv-vinkki pitkälleperjantaille ja tuleville perjantaille muutenkin: Sohvaperunat. Kyseisen ohjelman ideahan on se, että katsotaan televisiosta ihmisiä, jotka katsovat televisiota. Tätäkin ohjelmaa tuli äidin kanssa katsottua, enkä muista milloin olisin viimeksi nauranut yhtä paljon telkkaria katsoessani. Oikein vedet silmistä valuivat.

 Onks tää se Kauniit ja pohkeet?





sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kevätmuotia 2016

Hurautin muutamaksi päiväksi Itä-Suomeen vanhempieni luokse, ja valokuvia tuli vihdoinkin otettua, oikein useampi kappale. Palasin kotimaisemiin eilen, ja äiti päätti lähteä mukaani vähän kaupungin tuulia haistelemaan.

Idässä oli vielä ihan täysi talvi, ja järven jäälläkin saattoi kävellä. Alkuviikosta tosin, olikohan se nyt keskiviikkona, kun lämmintä oli kahdeksan astetta, järven jäällä kävely hieman arvelutti. Ensimmäisenä päivänä teimme vain kävelylenkin jään päällä; toisena päivänä oli mukana potkukelkka.




Minä olin löytänyt ylleni taas äidin yli 25 vuotta vanhan toppapuvun, jonka äiti on uhannut heittää roskikseen jo monta kertaa. Puvusta kun roikkuu palkeenkieliä useammastakin kohdasta (toinen puntti on esimerkiksi kokonaan revennyt), ja onhan puku muutenkin varsinainen muotiluomus. Minä kuitenkin tykkään käyttää pukua esimerkiksi autoa pestessä tai öttiäisiä kuvatessa, kun puku on niin helppo vetää päälle, eikä sillä ole niin väliä, vaikka puku vähän likaantuisikin.

Tässä teille sensuroimaton formulakuski-look.


Huomatkaa myös kaulassa huolettomasti roikkuvat jäänaskalit.

Toisena päivänä tulikin sitten ongelmia, kun lempipukuni oli märkä (olin pessyt se päällä autoa), enkä voinut pukeutua siihen. Onneksi talosta muutakin vaatetta, johon huonosti talviolosuhteisiin varustautunut kaupunkilainen saattoi sonnustautua.

Ylleni löytyi kevään muodikkain asu: sinisävyinen pilkkihaalari, jossa olisi ollut lahjetta vähän pidempiinkin jalkoihin.




Asun lisäominaisuutena oli monta näppärää taskua sekä huppu, jonka sai naaman suojaksi (järvellä kävi aivan kamalan kylmä viima).

Kävimme äidin kanssa tutkimassa läheisiä saaria, joihin ei normaalisti kesällä pääse. Grillipaikkakin tuli yhdestä saaresta löydettyä. Tuli tutkittua parin kesämökin pihapiirit ja istuttua toisen rappusilla syömässä appelsiinia. Appelsiini maistui yllättävän hyvältä (en normaalisti tykkää appelsiinista), kun sen söi ulkona.








Seuraavana päivänä nauratti, että olin pelännyt jäällä kävelemistä, kun näin, millaisilla välineillä paikalliset jäällä liikkuvat.

Miksi kävellä, kun autollakin pääsee pilkille?

Iltasella ihmettelin lentokoneita, joita näytti menevän useampi samaan aikaan. Noilla kulmilla kun ei normaalisti hirveästi lentoliikennettä ole. Mietinkin, minneköhän mahtoivat koneet olla matkalla, kun suuntana näytti olevan itä.





Taivaalla möllötti yksi lempikuvauskohteistani eli kuu.




Lintupönttöjäkin tuli iskän kanssa siivottua ja laitettua takaisin puuhun. Pehmukkeeksi tuli tällä kertaa vanhaa tyynyä - saa nähdä, kuinka linnuille uudenlainen sisustus kelpaa!


Yhtä pönttöä kävi sinitiainen tutkiskelemassa heti, kun olimme saaneet pöntön puuhun. Ehkä vielä on kuitenkin vähän aikaista pesänrakennuspuuhiin?

Maalla kun ollaan, kaupalla käynti on suuri tapahtuma.


Mummot olivat tulleet taksikyydillä kyliltä kaupalle oikein suuremmalla joukolla. 

Paikallisia herkkuja:




Tulipa bongattua myös kevään ensimmäinen öttiäinen, eli ulko-oveen ripustautunut hämähäkki.





Minulla oli eilen paluumatkalla suunnitelmissa käydä katsomassa hylättyä Tiurun sairaalaa ja sen ruumishuonetta. Sairaala löytyikin, mutta ruumishuone ei. Kaiken lisäksi sairaala ei ollutkaan tyhjillään - sairaalan edessä oli useampi auto, ja pääoven yläpuolella oli kyltti, jossa luki Joutsenon vastaanottokeskus. En tiedä, toimiiko sairaala nykyään vastaanottokeskuksena vai ei, mutta aiemmin sairaala on ilmeisesti siinä tehtävässä toiminut. En viitsinyt lähteä tutkimaan paikkoja sen tarkemmin, kun olin aiemminkin eräässä toisessa "hylätyssä" sairaalassa saanut vartijat perääni. Ei tehnyt mieli joutua taas hankaluuksiin, kun oli äitikin mukana. Kuvasin sairaalarakennuksia sitten vain kauempaa.





Tiurun sairaala toimi aikoinaan tuberkuloosiparantolana, sillä alueen mäntymetsien uskottiin olevan hyväksi tuberkuloosipotilaille. Äiti tiesi kertoa, että kummitätinikin oli ollut aikoinaan juuri samaisessa parantolassa tuberkuloosista toipumassa.

Kävimme katsomassa myös Rauhan asemaa, joka ei ole ollut käytössä enää vuoden 1977 jälkeen.



Rauhaa sunnuntaillenne! Muistakaahan avata ovi virpojille!