Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mummo kutoo sukkaa hämärässä

Joskus ihminen hakeutuu ihan tiedostamattaan sellaisten aktiviteettien pariin, joita jollakin tavalla tarvitsee. Minulle ilmaantui taannoin yllättävä tarve neuloa sukkia, vaikka en ole eläessäni yhtään sukkaa neulonut.

Selailin pari kuukautta sitten Novitan sukkalehteä ja muistelin sitä ainokaista kertaa, kun olin villasukan neulomista yrittänyt: sukka oli jumittunut kantapäähän, joka oli osoittautunut minulle ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Villasukka oli minulle Suuri Mysteeri: villasukkia oli mukava käyttää ja muilta niitä saada, mutta itse en osannut sukkaa neuloa. Koulun käsityötunnillakaan ei muistaakseni koskaan tarvinnut sukkaa tehdä. Kyseinen tapahtuma olisi varmasti jäänyt traumaattisena kokemuksena mieleeni. Käsityötunnit (ja kuvaamataidon tunnit!) olivat minulle muutenkin painajaismaisia, sillä jo pelkästään vaatimus, että piti olla luova ja tuottaa omasta päästä jotakin, sai minut ihan lukkoon. Minun aivoni eivät kerta kaikkiaan toimi sillä tavalla, että päästäni pulppuaisi ideoita. Ohjeesta osaan kyllä tehdä, mutta oman pään tuotanto on kovin heikkoa, ainakin mitä kaikenlaiseen käsillä tekemiseen tulee. Kokkikoulussakin vaikein osuus minulle oli lautasannosten kokoaminen, sillä en vain jotenkin osannut visioida annosta ja tehdä siitä kaunista. 

Villasukka on siis ollut koko elämäni minulle sellainen akilleenkantapää (hehe). Nyt minulla oli kuitenkin niin pakonomainen tarve neuloa sukkia, että päätin opetella sen kantapään, vaikka mikä olisi. Ei kai se sentään mitään ydinfysiikkaa voinut olla. Onneksi äiti sattui olemaan meillä kylässä ja väänsi minulle asian villalangasta. Lopulta tuskainen ähertäminen palkittiin: valmistui sukka, ja pian valmistui toinenkin! 

En voinut uskoa, että olin ihan oikeasti saanut villasukat aikaiseksi!

Mikään helppo juttu sukan neulominen ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut. Minun piti purkaa sukka alkutekijöihinsä kolme kertaa, ennen kuin sain vietyä sukan loppuun asti. Ensimmäisellä kerralla huomasin lukeneeni ohjeen väärin ja olevani neulomassa sukkaa kokoa 46. Toisella kerralla minulta putosi silmukka, ja kun en jaksanut pyydystää silmukkaa, purin koko sukan. Kolmannella kerralla totesin, että sukasta tulee kovin pienen näköinen minun jalkaani, joten oli pakko nöyrtyä ja neuloa koetilkku. Koetilkun neulottuani totesin, että pitää varmaankin vaihtaa isompiin puikkoihin, kun käsialani oli niin pientä. Tuommoinen koetilkku kannattaisi kai neuloa ihan ensimmäiseksi, mutta koetilkun neulominen on minusta niin puuduttavan tylsää puuhaa, että mieluummin skippaan sen ja rupean neulomaan heti sukkaa. Vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joudun purkamaan sukan kolme kertaa ja lopulta kumminkin neulomaan sen koetilkun. 😃 

Kun olin kantapääesteen yli päässyt, sukkia rupesi tulemaan. Neulominen, ja varsinkin juuri sukan neulominen, oli hirmuisen koukuttavaa puuhaa. Neulominen tyynnytti mieltäni, ja se oli juuri sitä, mitä kaipasin. Neulominen vaati keskittymistä ja keskittyminen rauhoittumista, joten neulominen oli läsnäoloa ihan parhaimmillaan. Samalla se oli erinomaisen hyvää vastapainoa sille lievälle mielipuolisuuden tunteelle, jonka unettomuus aiheutti. Sukat myös valmistuivat nopeasti, toisin kuin isommat neuleet, ja oli palkitsevaa nähdä, miten omista käsistä syntyi jotain konkreettista; jotain, mille olisi ihan oikeasti käyttöä. Minähän käytän villasukkia joka päivä, kesät talvet, ja kaikki vanhat villasukkani alkavat olla jo puhki kuluneita. Naisella ei voi koskaan olla liikaa villasukkia!
 
Sen muutaman kerran, kun olen jotain aiemmin neulonut, olen neulonut vain isompia vaatekappaleita. Olen neulonut esimerkiksi ukkelille villapaidan ja itselleni neuletakin, mutta kaikille tuotoksilleni on käynyt samalla tavalla: ne ovat jääneet enemmän tai vähemmän käyttämättä. Vaatteiden neulominen on sillä tavalla ongelmallista, että lopputulosta ei oikeastaan tiedä, ennen kuin neule on täysin valmis. Jos lopputulos ei jostain syystä miellytäkään, on kiva siinä vaiheessa huomata, että tuli äherrettyä neuleen kimpussa 250 tuntia ihan turhan takia. Neuleet näyttävät ohjekuvissa usein ihan erilaisilta kuin millaisia niistä (ainakin minun käsissäni) tulee. Sekin neuletakki näytti ohjekuvassa höyhenenkevyeltä unelmalta, mutta todellinen lopputulos oli painava ja tönköttävä kolttu. Ihan kuin olisin heittänyt harteilleni seinäryijyn! Sen neuletakin jälkeen päätin, etten enää koskaan neuloisi yhtään isompaa vaatekappaletta, kun lopputulos olisi kuitenkin pettymys.

No. Tuli se keuhkoputkentulehdus, ja kaipasin vähän isompaa projektia sohvan nurkkaan nyherrettäväksi. Teki mieli neuloa hame.

Sellainen oli siis neulottava.


Arvatkaapa, kuinka hameen kanssa kävi?

Kun sovitin hametta päälleni, totesin, etten pidä siitä lainkaan. Hameen malli on jotenkin vanhahtava, väri tunkkainen, ja hame on vähän liian tyköistuva minun makuuni. Minulle tulee hameessa sellainen olo kuin olisin lähdössä kadunkulmaan liiketoimia harjoittamaan. Vetoketjun ompeleminenkin epäonnistui, sillä vetoketju jäi hieman kuprulle (vetoketju on oikeassa sivussa, eli se ei siis näy tuossa kuvassa).

Nyt olen taas päättänyt, etten koskaan enää neulo mitään isompaa. Teen vain sukkia ja sen sellaisia. Ja tämä päätös pitää.

Sukkia siis kuitenkin syntyi, ja syntyy edelleen. Tallinnassakin, kun en saanut aamulla nukuttua, otin sukankutimet ja hiippailin aamuvarhaisella hotellin aulaan istumaan ja neulomaan. En viitsinyt neuloa huoneessa, kun olisi pitänyt laittaa valot päälle, ja halusin, että ukkeli saisi nukkua. Vessanpöntölläkään en voinut neuloa, sillä kylpyhuone oli niitä lasiseinä-mallisia, jotka päästävät valon lasin läpi huoneeseen. Olihan se aika erikoinen uudenvuodenaattoaamu - istua nyt hotellin aulassa neulomassa villasukkaa. Sain samalla tarkkailla, mitä hotellin aulassa aamuvarhaisella tapahtuu, ja voin kertoa, ettei paljon mitään. Pari herraa kävi ulko-ovella aamutupakalla, mutta muuten sain istua ihan yksikseni. Puoli kahdeksan jälkeen aulaan ilmestyi sentään aulakahvilan nuori herra, joka laitteli kahvilaa valmiiksi uutta päivää varten. Mies huikkaisi minulle ohimennessään, että hän on sitten aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat neuloa. Röyhistelin rintaani ja tunsin itseni ihan vanhaksi konkariksi. 😊

Nämä ovat lempisukkani, koska nämä eivät ole ihan perinteisen malliset.

Minulla on tapana innostua palavasti milloin mistäkin ja sitten taas pian unohtaa koko asia, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että sukkien neulominen saattaa jäädä pysyväksi harrastukseksi. On niin ihana saada aikaiseksi jotain ihan konkreettista, ja mielikin lepää sukkia neuloessa.

Olisi mukava kuulla, mitä te muut puuhailette silloin, kun haluatte rauhoittua. Onko sinulla jokin harrastus tai muu puuha, joka tyynnyttää mielen?
 
Neulomisesta tuli mieleeni, että minun on jo pitkään tehnyt mieli liittyä marttakerhoon. Tulin maininneeksi haaveesta äidilleni, ja mitä teki äiti? Hän repesi ihan totaalisesti. Äiti nauroi, että voisi kuvitella minut ennemminkin jossain moottoripyöräkerhossa kuin marttakerhossa. Minä melkein närkästyin äidin reaktiosta, sillä en ollut tajunnut, että minun marttailuni oli niin absurdi ajatus. Mutta ehkä kuitenkin vielä harkitsen hetkisen, enkä säntää marttakerhoon heti, kun olen saanut muutaman villasukan neulottua ja karjalanpiirakat leivottua.

Niin tosiaan. Minähän tein jouluna elämäni ensimmäiset (ja sitten vielä toisetkin) karjalanpiirakat. Piirakat valmistuivat yllättävän vauhdikkaasti, sillä olin kuvitellut, että piirakoiden leipominen olisi isompikin homma. Intialaisten leipien kaulimiskokemuksesta taitaa olla karjalanpiirakoiden tekemisessä paljon etua!

Ukkeli romutti suomalaiset piirakkaperinteet totaalisesti ja söi piirakoita ihan omalla tyylillään.

Tässä on piirakoiden päällä munavoita, bataattilaatikkoa sekä savulohta. Maistuis varmaan sullekin. 😃









Heippa taas!

29 kommenttia:

  1. Oo, hyvä sinä!! En yhtään ihmettele, kun sukkailu vie jonkun mukanaan, on se niin kivaa :) Just rauhottavaa ja palkitsevaa, kuten kuvailit.

    Pienesti tosin vääntyy puukko haavassa, koska en enää ite pysty tekemään. Kädet ei kestä puikkojen kannattelua. Mut ei sinällään, en mää keskity siihen mitä en pysty, vaan päinvastoin :) Joskus muinoin tein itse lähes kaikki omat vaatteenikin. Käsityöhulluus on tosi tuttu juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, minä olen aina ihaillut sellaisia ihmisiä, jotka osaavat tehdä vaatteita. Miten paljon valinnanvaraa olisikaan, jos voisi vain mennä kangaskauppaan ja valita sieltä mieleisensä kankaan! Kävin pitkästä aikaa kangaskaupassa, kun piti käydä ostamassa sieltä se vetoketju, ja haikein mielin katselin niitä kaikki ihania värejä ja kuvioita. Minua kun ei ole ompelutaidoilla siunattu. Eikä ompelijan kärsivällisyydellä. :-D

      Poista
  2. Jestas miten kauniita sukkia. Minä en neulo, en ole ikinä elämässäni neulonut mitään valmiiksi. Minä rauhoitan itseni lukemalla kirjoja tai avantosaunalla. Ja kesällä tietty menen järveen ja juoksen siellä tunnin pari. Johan rauhoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantakasvi. :-)

      Minusta on tullut ihan hirveän huono romaanien yms. lukija. Tuntuu, että niin mukaansatempaavaa kirjaa ei taida ollakaan, että jaksaisin siihen keskittyä. Asiakirjallisuutta jaksan kyllä lukea, mutta en mitään, missä on jokin tarina. Tästä ei ole kauan, kun yritin lukea jotain kirjaa, joka oli saanut hyvät arvostelut, ja melkein kolme neljäsosaa taisin siitä lukeakin, mutta sitten totesin, että ei hemmetti mitä soopaa, en jaksa. Kaiken lisäksi mieleisiä kirjoja on ihan hirveän vaikea löytää.

      Poista
  3. Neulominen on kivaa, sukkien varsinkin. Kymmenien vuosien tauon jalkeen tartuin puikkoihin ja kudoin tana talvena kolmet sukat. Kesalla Suomasta paljon lisaa lankaa! Ovat tarpeen kylmilla laattalattioilla taallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukissa on kivaa se, kun ne valmistuvat niin nopeasti! Ei kerkiä tylsistymään. :-)

      Intiassakin olisi talvella ollut joskus tarvetta villiksille, ja samasta syystä, että kivilattiat ovat niin kylmät. Tosin mulla oli aina sellaiset kotiläpykkäät jalassa.

      Poista
  4. Mulla vähä sama tarina sukkien kantapään kanssa mutta nyt kudon vaan sukkia , eri mallisia, värisiä jne. Marttakerhossa käyn ,itse naureskelin kun taas lähin "mummokerhoon" mutta poikani vastasi että kutominen on tullut muotiin, monet nuoret harrastaa sitä nykyään......hän oli oikeassa täälä Tukholmassa on paljon kerhoja eri puolella kaupunkia missä nuoret ja vanhemmat kutoo, löysin peräti yhden suomalaisen kerhon :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Ulrika!

      Meillä on näköjään aika samanlainen sukankutomishistoria. :-) Voi olla, että minustakin tulee yhtä innokas sukankutoja kuin sinustakin. Ainakin tällä hetkellä se näyttää hyvin todennäköiseltä. Ehkäpä joudun vielä joskus toteamaan, että naisella VOI olla liikaa villasukkia. :-D

      Ja kutominen - ja virkkaaminen - on tosiaan nykyään muodikasta. Eikös nuorilla pojilla ollut joskus se piponvirkkausvillityskin?

      Kiva, että löysit suomalaisen neulontakerhon! Minä en ole vielä kerhoihin uskaltautunut. :-D

      Poista
  5. Wow, olen nyt sivusta seurannut kun aitini neuloo taalla kylaillessaan, nyt tulossa on minulle slipari. Koulun kasityötunnit olivat minulle tuskaa. Raskaana ollessani sain jonkun kohtauksen ja ostin kasan lankoja, aloitin neulomaan vauvalle villatakkia, joka ei valmistunut koskaan. En tykkaa touhusta mutta nyt olen miettinyt etta ehka virkkaaminen voisi olla minua varten? Korttelissani on 3 isoa lanka- ja askartelukauppaa, jossa ainakin aitini sekoaa totaalisesti. Mina rentoudun lukemalla ja kirjoittamalla, lenkit koiran kanssa kuuluvat niin rutiineihin etta nyt kun olen flunssan takia niita jattanyt valiin, tunnen ihan fyysista huonoa oloa asian takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi meidän lähellä ei ole mitään isoa lankakauppaa, koska minäkin saattaisin seota! Tosin nykyään ei tarvita enää niitä kauppojakaan ostosten tekoon – eilen sekosin Novitan sivuilla tilaamaan vähän lankoja, kun siellä oli ale. :-)

      Minulla on myös kesken jääneitä neuleita, ja osa niistä on pelkkää lankojen päättelyä vailla. Lankojen päättely on mulle näköjään ihan ylivoimaista puuhaa.

      Minäkin olin ennen sellainen virkkaaja-ihminen, sillä tykkäsin virkata ennemmin kuin neuloa. Kokeile ihmeessä virkkaamista, jos se vaikka olisi mieleesi!

      Toivottavasti paranet flunssasta pian!

      Poista
  6. Minusta tuo hame on aivan ihana! Itse käytän tuontapaisia silti vaikka olen läski. Joku iso neuletakki tai viitta päälle vaan niiin ei möhömaha näy, eikä muutenkaan näytä niin tyrkyltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun tuo hame on kokoa S; olisin muuten lahjoittanut sen sinulle. :-) Ja harmittaa myös se vetoketju, kun se on niin rumasti ommeltu. Ei sellaista kehtaa kenellekään antaa.

      Minusta tuntuu, että tuo hame jää minulta kyllä käyttämättä, vaikka se sopisi varmaan tosi hyvin juuri jonkin villatakin kanssa. Olen huomannut, että mulla on nykyään niin, että jos en jostain vaatteesta ihan ensi hetkestä alkaen täysin pidä (siinä on siis jokin todellinen tai kuviteltu vika), niin en tule vaatetta koskaan käyttämään.

      Poista
  7. Hienoja sukkia olet saanut aikaiseksi - varsinkin nuo vähän erilaiset! Oma kriisiini sukkiin liittyy siihen, että koulussa opetettiin sukan kantapää eri lailla kuin mitä äitini tekee. Tämä tietysti aiheutti hankaluutta, miten sukan kanssa edettiin, teki miten tahansa, joku ei ollut tyytyväinen. Luulen, että oma sukkamäärä on alle 10 itsetehtyä paria....viime aikoina oma rentoutuminen (?) on ollut laiskottelemista, ei tule lähdettyä salille...täällä ei ole niin pimeää kuin siellä, mutta jonkinlainen kaamosväsymys kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena!

      Juuri muutama päivä sitten juttelin äitini kanssa siitä, miten monet asiat neulomisessa tehdään nykyään ihan eri tavalla kuin ennen. Esimerkiksi kärkikavennukset tehtiin ennen toisella tavalla, ja ilmeisesti myös kantapää. Kaiken lisäksi ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä, vaan mahdollisia tapoja on monia! Johan tässä menee aloittelijalta pää ihan sekaisin. :-)

      Pirteämpää oloa sinulle!

      Poista
  8. Minä ilmeisesti joudun aloittamaan sukkien kutomisen. Kohta alkaa olla kaikki edesmenneen (tosin jo 18v sitten) mummoni neulomat sukat käytetty. Mieluisimpia pareja olen jopa alentunut parsimaan ;) Olen suvun vanhin neulomiskuntoinen, joten lienee otettava puikot käteen.

    Minä rentoudun askartelemalla kaikenlaista tarpeetonta. Mutta onpahan sitten antaa itsetehtyjä onnittelu- ja joulukortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet siis perheesi tuleva sukkavastaava. :-) Minulla on ollut vähän samanlainen tilanne, että tätini, joka piti koko suvun sukissa ja lapasissa, kuoli yli kymmenen vuotta sitten, eikä sukkia ole mistään muualtakaan tullut. Se on oikein hyvä motiivi neulomisen opetteluun, kun villasukkia kumminkin joka päivä käyttää. :-) Kai villiksiä saisi jostain ostaakin, mutta niillä olisi varmaan aika suolainen hinta, kun käsityötä ovat. Ja kun tekee itse, tulee tappaneeksi useamman kärpäsen samalla iskulla. :-)

      Ajoimme juuri tänään ukkelin kanssa Sinellin myymälän ohi, ja jos ukkeli ei olisi ollut mukana, olisin taatunut pysähtynyt sinne hypistelemään. Minussakin asuu pieni (tosin hyvin pieni) askartelija, vaikka en mitään osaa tehdäkään. Olisi niin kiva osata askarrella, mutta se vaatisi sitä luovuutta, jota minulla ei kerta kaikkiaan ole. Olen nähnyt korttejasi blogissasi, ja ne ovat kyllä olleet älyttömän hienoja! Arvostan. :-)

      Poista
    2. Niin, ja unohdin sanoa, että parsiminen on ihan syvältä!

      Poista
  9. Minä opettelin viime talvena neulomaan sukat ja täytyy sanoa, että se on kyllä mukavaa puuhaa ja kiitollista, koska valmista tulee nopsasti. Ostin tänä talvena myös lankoja neuletakkiin, en ole vielä ihan aloittanut projektia, saas nähdä tuleeko koskaan aloitettuakaan, mutta sukkia kyllä valmistuu. Minusta tuo hame on nätti, harmi kun et ole itse siihen tyytyväinen. Neulomisintoa nyt vaan sinne päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihanaa, kun sukat valmistuvat niin nopeasti! Isompien neuletöiden kanssa meinaa välillä iskeä uskonpuute.

      Minäkin ostin eilen melkein langat neuletakkia varten. Mutta sitten onneksi muistin, että mitä tuli päätettyä. :-)

      Kiitos samoin! Neulomisiin!

      Poista
  10. Vau,susta on tullut oikea sukkataituri,ja tuo hamemin on hyvä. Itse tykkään kutoa,mutten ole mitenkään hyvä siinä,ihan perusjuttuja,enkä ole kutonut sukkaa sitten tokan luokan,kun siihen meni lähes vuosi,ja oli traumaattinen juttu kun en mitenkään saanut sukkia valmiiksi:D Kutomisesta muuten,viime viikolla luin miehestä joka kutoo puseron aina niiden paikkojen mukaan missä on käynyt
    http://www.boredpanda.com/guy-knitting-sweaters-pictures-places-sam-barsky/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta taituri on minusta vielä aika kaukana. :-) Mutta harjoitus tekee mestarin - toivottavasti joskus!

      No juu, tuota juuri tarkoitin koulun aiheuttamalla sukkatraumalla! Meidän piti tehdä jokin muu isompi työ (olisiko ollut paita, ompelemalla), ja muistan sen äärettömän nolouden, kun en vaan saanut työtä valmiiksi.

      Kiitos linkistä! Onpas hassu tyyppi. Hyvin sopii San Francisco -neule munapussin kanssa yhteen. :-D Ja tuossa yhdessä paidassa oli kivat vihreät rintakarvat. Ihastuin muuten jutun alapuolella olleisiin "dragon slipperseihin". Sellaiset olisi aivan huippuhienot! :-)

      Poista
  11. Olipas hyväntuulinen teksti, ja upeita sukkia! Myös hame näyttää tosi hyvältä, vaikka et itse siitä pidäkään. :) Tosi kiva, että löysit rauhoittavan ja konkreettisen harrastuksen ja että olet jo saanut tuollaisia kehujakin neulojana. ;)

    Minulla mieltä rauhoittavin harrastus on varmasti juoksu. Se on toiminut mielen tyynnyttäjänä jo lähemmäs 17 vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! <3

      Juoksu oli ennen minunkin rakas harrastukseni, mutta sitten alkoivat polviongelmat. Polvi saatiin kuntoon, mutta sitten tuli muita ongelmia. Ongelmien määrä on ilmeisesti vakio. :-D

      Poista
  12. Hienoja sukkia olet tehnyt! Tuon hameenkin ottaisin mielelläni :)

    Mä olen nykyään koukuttunut koruaskarteluun, kun ostin helmisetin tutultani ja siitähän on syntynyt jos minkälaista korua. Sain monta joululahjaa itse tehtyä, mistä tuli kiva fiilis ja nyt kälylle synttärilahjaksi rannekoruja ja korviksia - intialaisillekun korut käy aina. Vielä kun oppisi niin hyvin että saisi anopille tehtyä jonkun kunnon setin, johon hän olisi tyytyväinen. Joka tapauksessa, rauhoittavaa puuhaa ja oman työn tulos todella näkyy.

    Se on kyllä totta, että karjalanpiirakoiden tekeminen on intialaisen ruuan tekijälle helppo nakki. Minäkin teen niitä usein ja ne onkin lasten herkkua - parempia on itsetehdyt kuin kaupan piirakat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna! :-)

      Koruaskartelu kuulostaa ihanalta ja on varmasti koukuttavaa. Olisi kiva harrastaa sitä itsekin! Pitää nyt vaan olla innostumatta liikaa uusista asioista, ettei sukkien neulominen unohdu. ;-)

      Itsetehdyt piirakat ovat todellakin parempia kuin kaupan! En ymmärrä, miten ne voivatkin olla niin erimakuisia. Leikittelimme jouluna ajatuksella, että karjalanpiirakoista voisi tehdä sellaisia masala-versioita. Olisihan se ehkä karjalanpiirakoiden raiskaamista, mutta olisi mielenkiintoista kokeilla. Tekisi sellaisen mausteisemman puuron, johon tulisi myös kasviksia, ja pohjakin voisi olla vähän erilainen. Ukkeli puolestaan ehdotti tandoorikanatäytettä. :-D

      Poista
  13. No nyt ymmärrän sun sukkakuvaukset :). Ihan huippua, että oot selättänyt oman akilleen kantapään jalkakrampinkin uhalla! En meinaan muistaisi minäkään, miten se kantapää tehdään, vaikka nuorena tyttönä olisin osannut sen vaikka unissani tai silmät kiinni tai nurinperin, mutta en enää. Eikä ole kyllä huvittanut yrittääkään, koska varmaan tuli neulottua oma kiintiö aikanaan täyteen. Samoin kuin tumppuja, pipoja ja kaulaliinoja ja 80-luvulla sellasia neulepaitoja, jotka voisin tällä hetkellä jonkun Kike Elomaan tai edesmenneen laulaja-Kikan tyylisiksi (en tiedä miksi...).

    Nauratti toi mitä sanoit omasta hameesta :D. Voiskohan siitä tehdä kaulurin? Tai pannumyssyn?

    Jos itse haluan jotain rauhoittavaa tekemistä, keräilen luonnosta kaikenlaista materiaalia ja askartelen niistä. Viimeksi niitä sammal- ja havupalloja. Jaa niin. Ja himmeleitä. Se oli kyllä kivaa, mutta jotenkin nyt himmelisesonki meni jo ja tekee mieli siirtyä johonkin kesäisempään.

    Olet kyllä melkoinen sissi, kun pystyt näköjään ihan mihin vaan, kun niin päätät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kuvia ottaessani, että mikäs se tällainen joogaaja on, joka ei meinaa edes pysyä pystyssä, ja sitten jalkakin vielä kramppaa. :-D

      Oikein pystyn näkemään silmissäni nuo Kike Elomaa -paidat. Kai olet säästänyt niitä tuleville jälkipolville? :-D

      Hyvä idea. Tuon hameenhan voisi tosiaan uusiokäyttää! Pannumyssy olisi muuten hyvä idea, mutta ei ole pannua. :-) Pannunalusia siitä voisi ehkä tehdä. Niille olisi käyttöäkin.

      Tuollainen luonnossa kuljeskelu ja ainesten keräily on varmaan melkein meditatiivista. Itselleni ainakin metsä on sellainen paikka, että siellä väkisinkin rauhoittuu, ja käsillä tekeminen on vielä bonus siihen päälle. Minä en ole koskaan tehnyt himmeliä, kun epäilen, että mun kärsivällisyys ei ehkä riittäisi, mutta pitäisi joskus kokeilla. Eihän siitä mitään hirveän isoa tarvitsisi tehdä; voisi tehdä pienemmänkin. Sellaisen missä on kaksi tikkua ristissä. :-)

      <3

      Poista
  14. No vaaauuuu! Onnittelut! Sinä teit sen, ja rupesit oikein tehtailemaan! Olen kateudesta vihreä. Minä olen aina inhonnut neulomista, mutta viime vuonna iski sellainen himo, että nyt neulon sukat, jee. En päässyt vartta pidemmälle, aina putosi puikot, teen siis liian löysää. Jos kiristin niin tuli sormi kipeäksi.Ei ollut tuollaista sisua kuin sinulla.
    Kahdella puikolla onnistuin muutama vuosi sitten neulomaan kokonaisen villatakin, ihanan lämmin, ihanan punainen, minut saa haudata sen kanssa. Toista en tule tekemään. Onneksi olen saanut villasukkia ystäviltäni ja viimeksi äitini varastoista, ei tarvitse ihan heti viittä puikkoa yrittääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tehdas on pystyssä, ja varmaan kohta alkaa lakkokin, tai ainakin yt-neuvottelut.

      Minä neulon aika tiukkaa, ja siinä saa tosiaan sormensa kipeiksi ja jäykiksi. Tuota hametta neuloessa piti välillä olla tollo yhdessä sormessa, kun sormen pää punotti ja aristi. Mietin jo, että pitääkö tässä nyt lähteä rasitusvamman takia saikkua hakemaan. :-D

      Mutta sait kuitenkin aikaiseksi villatakin! Villatakki ei ole mikään ihan pieni juttu. Hyvä sinä!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3